fbpx

Siltasaari oli ennen saaria ja luotoja, hiljalleen se valtasi tilaa merenpohjalta – saarella teollisuutta, sirkus, synagoga ja merkkihenkilöitä

Aikanaan Siltasaari on nimensä mukaisesti ollut saari. Tai tarkemmin sanoen useampi saari ja luotoja. Sitä kautta on kuljettu silloilta, välillä isommista ja välillä pienemmistä, puisista ja kivisistä. Siltasaaren ympäristössä maa on voittanut hiljalleen alaa vanhalta merenpohjalta. Isoimpia maantäyttöjä oli kun nykyinen Hakaniemen torin alue nousi merenpinnan alta ja aloitti kauppatorina toimintansa vuonna 1897.

Kun Helsinkiä alettiin kutsua kaupungiksi 1600-luvulla otettiin käyttöön nimet Siltavuori ja Kallio, niiden väliin jäänyttä saarta, nykyistä Siltasaarta, kutsuttiin Isoksi Hiirisaareksi ja sen kainaloon jäänyttä luotoa Pikku Hiirisaareksi tai Rottaholmaksi.

Entisaikaan alue eli omavaraistaloudesta mutta Suomi siirtyi teollisuustalouteen, jossa tuotteita valmistettiin vietäväksi ulkomaille. Siltasaaresta tuli osa Helsingin koillista keskustaa kun Pitkäsilta nykyisessä muodossaan ja Kallion kirkko rakennettiin 1900-luvun alussa.

Hämeentulli; maalaus, Wright, Magnus von, 1837
Kuvassa Hämeen tulli, joka sijaitsi Pitkänsillan pohjoispäässä. Oikealla uusklassinen vartiorakennus, joka oli Isossa Siltasaaressa, vasemmalla vartiokoju. Rakennusten välissä mustavalkoraitainen puomi. Taustalla oikealla Kaisaniemeä, vasemmalla Observatorioon päätyttyvän Unionikadun rakennuksia. Helsingin kaupunginmuseo Finna.

Siltasaaren ensimmäinen tunnettu yritys oli Carl Gustaf Langeenin vuonna 1832 perustama portteri-, siideri- ja olutetikkatehdas. Yritys oli varsin pieni, siinä oli mestarin lisäksi neljä työntekijää. Hän perusti myös sauna- ja kylpylaitoksen, joka oli tarkoitettu ”työtätekevän luokan jäsenille”. Myöhemmin hän tuli perustamaan Siltasaareen vielä kynttilä-, saippua- ja suopatehtaan.

Tilastojen mukaan ennen vuotta 1850 asui Siltasaaressa kolme käsityöläismestaria, seppä, vaununtekijämestari ja vaskenvalajamestari.

Kun Helsingin kaupunki siirrettiin 1640 Vantaanjoen suulta nykyiseen paikkaan oli uuteen paikkaan vanhasta varsin hankala kulkea. Kulkija joutui kiertämään koko Töölönlahden ja lahden eli silloisen Kluuvinlahden. Haluttiin rakentaa silta Siltasaaresta lahdensuun ja salmien sekä Ison Hiirisaaren yli. Pienempää siltaa kutsuttiin Pikkusillaksi, Sipoon sillaksi tai Pietarinsillaksi ja pidempää siltaa Pitkäksi sillaksi tai Isoksi sillaksi.


Siltasaaren läntinen kärki ratapenkalta Kaisaniemestä nähtynä
Mitterhusen Karl, Valokuvaaja 1895
Helsingin kaupunginmuseo Finna

Välillä puusiltoja tuhoutui. Ei ollut varaa rakentaa tilalle kivestä kuin Pikkusilta. Vuonna 1910 ryhdyttiin rakentamaa Pitkääsiltaa. Vanha silta oli 98,5 metrin pituinen, uusi silta 53 metriä pitkä. Sillasta voitiin tehdä lyhyempi kun rantoihin kaadettiin täyttömaata.

Uuden Pitkäsillan perusteiden alta piti ruopata noin 18000 hevoskuormallista pehmeää salmenpohjaa. Kun kova maa löytyi, siihen upotettiin hirsiarkut jotka täytettiin kivillä. Koska puiset arkut olivat veden alla, niiden piti kestää vuosisatoja lahoamatta. Pitkänsillan graniitti louhittiin Utteri-nimisestä saaresta nykyisen Helsingin Länsisataman alueelta. Pitkäsilta valmistui vuonna 1912.

Siltasaaressa on aina asunut ihmisiä jotka ovat herättäneet runsaasti mielenkiintoa. Yksi heistä oli Catharina Christina Wahllund, joka oli syntynyt 1. päivänä toukokuuta v. 1771 Ruotsissa Värmlandissa Kristinehamnin kaupungissa. Hänen lempinimensä oli Kaisa. Hän jäi elämään monessa alueen paikannimessä.

Tuntematon valokuvaaja, 1911, Helsingn kaupunginmuseo Finna . Pitkänsillan rakennustöitä.

Kaisaa luonnehdittiin lempeäksi ja huolehtivaiseksi muoriksi, joka kuitenkin osasi pitää tarvittaessa puoliaan. Saaren auringonlaskun puoleisessa hiljaisessa niemessä alkoi toinen meininki Kaisan aloitteesta. Uusi illanviettopaikka nimeltä Emilienburg muodostui kultturelliksi, eloisaksi ja iloiseksi paikaksi. Kaupungin virkamiehet ”ylimmästä alimpaan” olivat asiakkaina ja varsinkin ylioppilaat. Kaisa-muorin sanottiin hoivanneen heitä kuin äiti lapsiaan. Uudeksi nimeksi vakiintui Säästöpankki, ehkä siksi että ylioppilaiden olisi helpompi raportoida kotiinpäin mihin opiskelurahat ovat menneet.

Säästöpankki eli vielä pitkään ihmisten tarinoissa, Runeberg vietti siellä läksiäisjuhliaan ennen lähtöään Porvooseen. Kaisa perusti myös vastarannalle Kluuvinlahden niemelle ravintola Meripaviljongin.

Myös Georg Rieksin tapettitehtaasta tuli kuuluisa, puhuttiin että hän melkein tapetoi koko Venäjänmaan. Suomalaisten elintaso alkoi 1800-luvulla nousta ja tapettia alettiin vetää ihmisten seiniin. Vuosisadan puolivälissä oli opittu tekemään pitkiä paperirullia puusta joten tapettien hinta laski. Ennen sitä tapetteja oltiin tuotu lähinnä Saksasta.

Siltasaaren tehtaasta tuli Suomen suurin ja se ehti olla toiminnassa 27 vuotta. Noin vuonna 1860 siellä tuotettiin noin 100000 rullaa tapettia. Kuviovalikoiman tarjosi 540 erilaista painovalssia tai -levyä.




Pitkäsilta ja Siltasaarenkatu 1, 4.
Hausen Reinhold, Valokuvaaja 1905
Helsingin kaupunginmuseo Finna

Tehtaalla oli toisena toimintavuotenaan 34 työntekijää joista viisitoista oli alle 15-vuotiaita.

Kolmetoista vuotta myöhemmin ruotsalainen teollisuuskatsaus kertoi että Rieks valmisti 830000 tapettirullaa ja oli ”utan fråga den största i Norden”. Pohjoismaiden ja Venäjän alueen toiseksi suurin tapettitehdas, venäläinen Cannisen tehdas valmisti vähemmän kuin puolet Rieksin tuotannosta.

Vuonna 1880 töissä oli kolme mestaria ja yhteensä 158 kisälliä ja oppipoikaa joista enää kymmenen oli alle 15-vuotiaita. Se teki 2 779 432 rullaa tapettia. Venäjä oli poistanut tullit tapetilta joten siellä oli iso vientimarkkina.

Rieks rakensi itselleen hulppean huvilan Siltasaaren länsikärkeen. Venäjä nostikin kuitenkin tulleja ja Rieks joutui muuttamaan Pietariin.

Maneesit tyhjenivät ja paikalla tuli sirkus jossa oli 2000 istumapaikkaa. Suunnitelmat teki Theodor Höijer.

Maneesilla sai alkunsa kolme mainittavaa asiaa: ratsastusurheilu kehittyi sen suojissa, sirkusesityksiin tuli suomalaista painia ja Suomen Pelastusarmeija aloitti siellä toimintansa.

Yksi maneesin vetonaula oli Saksasta Hagenbeckin eläintarhasta tuodut viisitoista koulutettua jääkarhua. Ne kuljetettiin rautatieasemalta Siltasaareen kolmessa koreassa kuljetusvaunussa. Karhut laskivat iloisina liukumäkeä ja painivat.


Elannon suurmyymälä Siltasaarenkadulla Hakaniemessä.
Sundström Eric, Valokuvaaja 1910–1929
Helsingin kaupunginmuseo Finna
1910 – 1920 -luku . Elannon suurmyymälä Siltasaarenkadulla Hakaniemessä.

Maneesin yhteyteen perustettiin ravintola ”Ridhuset”, joka oli hiukka paremman väen paikka. Siellä oli puhelin, pianohuone ja sähkövalaistus, sisustusta kehuttiin elegantiksi.

Erityisesti ihmisten mieleen on jäänyt tallimestari Carl Ducander. Hän piti ratsastusurheilua kutsumuksenaan ja näki ratsastuksen syvällisesti ja viisaasti. Oppilaan ratsun vikuroidessa hän saattoi pitää hevosen puolta.

Pelastusarmeija aloitti maneeseilla toimintansa 1889. Sen perustivat Hedvig von Haartman ja Constantin Boije. He olivat olleet Lontoossa koulutettavina.

Pelastusarmeija ei ollut saanut omaa parakkia joten toiminta päätettiin aloittaa Siltasaarella. Sieltä vuokrattiin 300-paikkainen sali. Pääsyliput vihkitilaisuuteen maksoivat 25 penniä kappale ja sali täyttyi ääriään myöten. Pelastusarmeija pysyi paikalla kuitenkin vain yhdeksän kuukautta jonka jälkeen se siirtyi Tehtaankadulle.

Suomalainen paini syntyi sirkuksessa. Siellä voimamiehet näyttivät taitojaan nostamalla hevosia tai pieniä orkestereita soittolavoineen ilmaan. Sirkuksen painit olivat kuitenkin ennalta sovittua näytöstä. Helsingin Atleettiklubi perustettiin 1891 Kasarmitorin varrella olevaan maneesiin mutta paininäytökset pidettiin Siltasaaressa.

Painista tuli Suomessa varsin suosittua. Amsterdamin vuoden 1928 olympialaisissa Suomi voitti 38 olympiamitalia painissa. Enemmän mitaleita on tullut vain yleisurheilussa.

1900-luvun alussa paljastui että maneesin ahkera käyttö oli liikaa tapettitehtaaksi tarkoitetuille rakenteille. Niiden varaan Theodor Höijer oli rakentanut sirkuskatsomot. Katsomot olivat painuneet ja seinät olivat kallistuneet. Viimeinen sirkusnäytäntö pidettiin lokakuun 31. päivä vuonna 1907.

Siltasaaressa ovat asuneet aikojen saatossa muun muassa työväenliikkeen merkkimies ja kansanedustaja Matti Paasivuori sekä Suomen konepajateollisuuden alkutaipaleen merkkihenkilö insinööri John Didrik Stenberg. Kummatkin ovat saaneet paikalle omat nimikkokatunsa.

Siltasaarella oli myös juutalaisasutus. Erään Solofjeffin kaneja haluttiin kuriin sillä ne juoksentelivat ympäri saarta syöden istutetut vihannekset. Häneltä veloitettiin vahingonkorvauksena kaksikymmentä markkaa mutta hänellä ei ollut varaa maksaa. Solofjeff tarjosi yhtä kaneistaan hyvitykseksi jyrsityistä puista mutta lopulta oli joutunut ampumaan kaikki kaninsa.

Synagoga, tuntematon valokuvaaja 1903, Helsingin kaupunginmuseo Finna
1903 . Synagoga. Siltasaari, huvila 32 ( Siltasaarenkatu 3-5).

Suomen liittymisestä Venäjään vuonna 1809 seurasi että varusväkeä saapui maahan, joista osa oli juutalaisia. He saivat luvan jäädä maahan pysyvästi asumaan kun olivat riittävän pitkän ajan armeijassa palvelleet. Moni toi myös perheensä mukanaan, eritoten Krimin sodan aikaan.

He tarvitsivat oman synagogansa ja saivat sen vuonna 1870 monitoimi-liikemies Langenin vuokraamasta kaksikerroksisesta saunarakennuksesta. Venäjän kruunu maksoi synagogan vuokran. Kerrotaan tarinoita, että juutalaiset olivat hyvinkin uskonnollisia.

Nykyisen Hakaniementorin alue sai alkunsa kun Hakaniemenlahden täyttäminen käynnistyi suunnilleen silloin kun venäläinen liikemies Kovin vuokrasi Langenilta Pikku Siltasaaren. Tila alkoi käydä hänelle kuitenkin ahtaaksi. Hän tarjosi Kalliosta kivimursketta ajaville hiukan tupakkaa ja ”jotain muuta pientä hyvää” siitä että he tyhjensivät kuormansa Pikku Siltasaaren rantaan. Kaupunki kuitenkin puuttui asiaan.

Valokuvaaja Brander Signe, 1907, Helsingin kaupunginmuseo Finna
1907 . Siltasaarenkatu 7, 9. Nykyinen Hakaniementori. Vasemmalla Siltasaarenkatu 12.

Pasilasta oli rakennettu pistorata Sörnäisten satamaan nykyisen kaasulaitoksen rantaan. Satama oli Suomen vilkkaimpia. Satamaa ruvettiin ruoppaamaan 1880-luvun puolivälissä ja maa-aines siirrettiin Itäisen Viertotien ja Hakaniemen huvila-alueen väliseen merenlahteen. Tehtiin paikalle patokin, mutta se murtui.

Pääasiallinen lähde: Siltasaari – ennen ja nyt. Toim. Mauri Virtanen. Kustantaja Siltasaariseura. Rauma 1993.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *