Mia MOORE on parturi-kampaamo, kauneushoitola ja meikkistudio, joka palvelee osoitteessa Mäkelänkatu 8 – tarjolla laajasti palveluita itselle sopivaan aikaan

Mia MOORE on parturi-kampaamo, kauneushoitola ja meikkistudio. Se palvelee osoitteessa Mäkelänkatu 8. Kauneushoitolassa työskentelee kosmetologi ja neljä kampaajaa. Mia MOORE toimi ennen Pengerkadulla, missä se sijaitsi kolmisen vuotta.

Uuden Mia MOOREn liikkeen alakerrasta on vapautunut hierojan tila, johon etsitään uutta vuokralaista.

Vuokralaiseksi halutaan mieluiten jokin hyvinvointialan yrittäjä. Rauhaisa huone on vuokrattavissa koko- tai osa-aikaisesti. Mia MOORE on vakiinnuttanut paikkansa katukuvassa, kertoo sen omistaja Mia. Vaikka olisi vasta aloittanut yrittäjä, tässä tilassa on hyvä mahdollisuus kasvattaa nopeasti asiakaskuntaa.

Pengerkadun tila oli pieni 30-neliöinen tila missä oli kolmen kampaajan paikat. Liiketoiminnan ja palveluiden laajentuessa Mia MOORE alkoi tarvitsemaan isompaa tilaa, jonne mahtuisi myös kosmetologi.

Nykyiset tilat on remontoitu täysin. Värimaailma muuttui edellisen tilan keltaisesta ja harmaasta maanläheisempiin sävyihin. Ennen remonttia uusissa tiloissa oli oranssit ikkunalaudat ja tummanturkoosit tolpat.

Kerrotaan, että ennen tiloissa on toiminut K-kauppa ja sijainnut myös toimisto. Ennen Mia MOOREA tiloista aloitettiin remomtoimaan pizzeriaa.

Liikkeen omistaja Mia on toiminut 13 vuotta yrittäjänä ja kampaajana 11 vuotta. Hän on ollut vuokratuolilla isommassa ja vähän pienemmässä liikkeessä.

Ensin yrittäjänä hän teki geelikynsiä, myöhemmin hän opiskeli kampaajaksi sekä meikkaaja-maskeeraajaksi. Merkonomin ja markkinointiviestinnän opinnot ovat olleet hyödyllisiä yrittäjälle.

Mian lisäksi liikkeellä tekevät meikkejä myös Henna-Riikka ja Sukeina. He tekevät keikkaa myös liikkeen ulkopuolelle. Ne ovat yleensä kuvauksia erilaisille yrityksille ja tuotannoille. Kauneusmeikkien lisäksi maskeerauskeikoilla pääsee tekemään myös haavoja, ruhjeita tai jopa finnejä.

”Kampaajalle ja kosmetologille voi varata ilmaisen konsultaatioajan jos et ole varma mikä palvelu sinun kannattaisi varata tai et ole varma minkälaista tyyliä haluisit hiuksillesi”, kertoo Mia.

Mia MOORE:n henkilökunta viettää myös vapaa-aikaa keskenään. Sen valttina on paikan hyvä fiilis ja toimiva yhteishenki, kertoo Mia. Joka toinen viikko pidetään palavereja, jotka ovat tärkeitä toimivan ja kehittyvän liiketoiminnan kannalta.

Jokainen liikkeessä työskentelevä on myös itsenäinen yrittäjiä: ”Heille on tärkeää että liike on helposti lähestyttävä ja jokaisella asiakkaalla on siellä mieluisaa asioida”, kertoo Mia.

Mia MOORE:n asiakkaat tulevat paljolti Kallion lähialueelta, mutta osa myös pidemmältäkin. Asiakkaiden keski-ikä on noin 35 vuotta, sinne ovat kuitenkin kaikki tervetulleita vauvasta vaariin

Kampaamossa on uutuustuote K18, jota kysellään oveltakin. Se on hiuksia pysyvästi korjaava, hiuksiin jätettävä naamio jonka annetaan vaikuttaa shampoopesun jälkeen hiuksissa nelisen minuuttia. K18 korjaa pysyvästi hiukseen tulleita happivaurioita. Tämän hoidon voi tehdä joko kampaamolla tai ostaa kotiin.

Mia MOOREen on tarkoin valittu tuotteet joiden valmistajien arvot kohtaavat liikkeen ideologian kanssa. Davines on italialainen perheyritys, Sim taas suomalainen tuotesarja.

Davines: ”Luomalla kauniita hiuksia ja levittämällä kauniita arvoja haluamme rohkaista ihmisiä huolehtimaan itsestään, läheisistään, ympäristöstään ja työstään – kaikista arvoista, joita he pitävät rakkaina.”

Sim: ”Kotimaisen kosmetiikan laatu kestää hyvin kriittisenkin tarkastelun muun muassa työtapojen, raaka-aineiden, ympäristöystävällisyyden sekä pakkausvalintojen osalta.”

Mia MOOREn kampaaja Pauliina on tehnyt kampaajan töiden lisäksi myös töitä Davinesin edustajana.

Mia MOOREn kosmetologilta löytyy laajasti tuotteita ihon hyvinvointiin, kasvoille ja vartalolle. Suosituin kosmetologin palvelu tällä hetkellä on Yumilashes ja Yumibrows. Se on ripsien kestotaivutusta ja kulmien laminointia. ”Se on helppo, meikitön vaihtoehto viimeisteltyyn ilmeeseen. Nyt on myös hyvä aika valmistaa kasvojen ihoa ja käydä kasvohoidossa kesää varten”, kertoo Mia.

Ympäristöarvot ovat Mia MOORE:lle tärkeitä: ”Tässä meidän sisustuksessa näkyy että tosi monet asiat on ostettu kierrätettynä tai käytettynä, vain harva on uutena ostettu. Olemme itse rakennelleet ja tuunailleet juttuja”, kertoo Mia.

Liikkeessä on paljon viherkasveja. Ne ovat siitä hyviä että ne puhdistavat ilmaa. Ne viihtyvät Mia MOOREn isojen ikkunoiden vierellä. Isoista ikkunoista tulee liikkeeseen paljon  luonnonvaloa, mutta tehokasta valaistusta on pitänyt lisätä liikkeeseen.

”Liikkeen hyvä sijainti ja kaunis näky ikkunoista sisään toimivat jo hyvänä mainoksena”, selittää Mia. Kulkuyhteydet ovat hyvät, Sörnäisiin on vain lyhyt kävelymatka.

Vallilassa on muitakin parturi-kampaamoita mutta näin isoa ja laajan palvelun kilpailijaa ei ole. Mia MOOREen mahtuu hyvin isompikin hääseurue ja sen tarjoamat laajat palvelut hoitavat juhlijat valmiiksi heidän tärkeisiin juhliinsa.

Mia MOORE on auki sopimuksen mukaan. Liikkeellä ei ole kiinteitä aukioloaikoja eli kampaajalle ja hoitoihin pääsee myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Korona-aikoina on katsottu että tiloihin ei synny ruuhkaa. Jos asiakas kuuluu riskiryhmään on mahdollista järjestää käynti niin, että hän pääsee sellaiseen aikaan että liikkeessä on rauhallista.

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.