Beard Park ajaa parran puolessa tunnissa kolmellakympillä – nykyinen partamuoti on varsin tuuheaa, partaa pitää myös hoitaa vaikka öljyllä etenkin kun maskeja käytetään paljon

Beard Park palvelee Karhupuiston laidalla. Se on miehille suunnattu parturi, jossa eniten parturoidaan partoja. Muutkin palvelut löytyvät ja on pieni osa asiakkaista naisiakin. Beard Park on sijainnut Karhupuiston laidalla nyt jo viitisen vuotta, toinen Beard Park avattiin Triplaan kun se avautui.

Asiakaspalvelijana liikkeessä hyörii Frida Pelkonen ja sen omistaa Kardo Farhad. Yleensä he ovat liikkeessä kahdestaan, mutta välillä liikkeessä parturoi myös Jouko Näivä. Triplan parturissa on oma porukkansa, mutta jonkin verran vaihdetaan porukoita pisteiden kesken, tilanteen ja tarpeen mukaan.

Beard Parkin liikkeissä on viisi parturin paikkaa kummassakin. Liikkeissä on myynnissä myös tuotteita hiusten- ja parranhoitoon sekä -muotoiluun. Saa  Beard Parkin omaakin öljyä. Oma öljy oli välillä päässyt loppumaan mutta nyt on tilauksessa lisää. Kardo Farhad tuo maahan myös Zew for Men -tuotesarjaa.

Lisäksi liikkeessä myydään myös Beard Park -logoilla varustettuja t-paitoja ja college-paitoja. Alkuperäisen logon suunnitteli Jani Karlsson. Hän on itsenäinen yrittäjä ja myös Beard Parkin kanta-asiakas. Jatkokehittelyä teki design-toimisto Keskiö-Design, joka uudisti logoa ja visuaalista ilmettä. Nämäkin tekijät olivat Beard Parkin vakioasiakkaita.

Sisustuksen liikkeeseen on tehnyt omistaja Kardo Farhad, alan ammattilaisen ja  erään asiakkaan avustaessa. Parturipöydät ovat marmoria ja parturipeilejä reunustaa iso puinen hyllykkö. Muutama kuukausi sitten väliseinästä purettiin osa ja tilasta saatiin yhtenäinen.

Partamuodista on nykypäivänä tullut tosi runsas. Korona-aikoina moni on kasvattanut itselleen korona-partaa, jota on käyty leikkaamassa pois Beard Parkissa.

Kardo Farhadin mukaan parrassa tärkeintä on sen muoto ja sen hoitaminen. Partaa pitää hoitaa päivittäin, laittaa öljyä, muuten se kuivuu ja kutisee, hän sanoo.

Ihmisten käyttämät maskit nekin kuivattavat partaa ja varsinkin viiksille ne tekevät hallaa, myös iholle.

Beard Parkin porukka sanoo Karhupuiston olevan heille ihan lempialuetta. Ihmisiä ei tule pelkästään Kalliosta, vaan kauempaakin kuten Porvoosta, Lahdesta tai Tampereelta. Oulustakin, jos sattuu olemaan asioilla muutenkin kaupungissa. Triplan liike palvelee näitä asiakkaita koska lähellä on Pasilan juna-asema.

Kallioon on tullut rutkasti lisää halvempia partureita. ”Ne ovat tietty kilpailijoita meille, mutta meillä onneksi on niin hyvä kanta-asiakaskunta että eivät ne ihan hevillä meiltä lähde”, selittää Frida Pelkonen.

Tulevaisuuteen on Beard Parkissa paljonkin suunnitelmia. Olisi kiva tarjoilla juomia parturoinnin aikana, ulos haluttaisiin ehkä pieni terassi, vaatteita haluttaisiin myyntiin lisää ja myös hius- ja parranhoitotuotteita.

Ajan Beard Parkiin voi varata Facebookissa, Messengerin kautta, sähköpostilla tai soittamalla. Jos kävelee sisään liikkeeseen, pääse yleensä heti parturoitavaksi tai voi olla että joutuu odottamaan viidestä kymmeneen minuuttia, kiireisinä aikoina pidempäänkin. Netissä saa kohta varata ajan, mutta toteuttamistapoja vielä pyöritellään, selittää Frida Pelkonen.

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.