Waves tuo radikaalia rauhansanomaa Helsinkiin kesäkuussa

TIEDOTE 16.5.2023

Waves tuo radikaalia rauhansanomaa Helsinkiin kesäkuussa

Helsingin Kallio on perinteinen boheemi- ja työläiskaupunginosa. Lauantaina 17. kesäkuuta Kallion keskipisteessä sijaitsevan Karhupuiston ottaa haltuun maksuton Waves-rauhantapahtuma. Wavesissa esiintyvät eri alojen taiteilijat haluavat toimia rauhan ja antimilitarismin puolesta.

– Me taiteilijat tuomme toivon viestin keskelle tavallista kansaa aikana, jolloin tiedotusvälineet pursuavat sotauutisia. Samaan aikaan Suomikin kiihdyttää asevarustelua käytännössä köyhien kustannuksella. Koko suomalainen hyvinvointivaltio kärsii siitä, että resursseja käytetään aseisiin tilanteessa, jossa ollaan huolissaan valtion velkaantumisesta ja julkisen talouden tasapainosta, sanoo tapahtuman järjestäjiin kuuluva muusikko ja runoilija Zuge Guerilla.

Guerillan mukaan hankkeen takana oleva Waves on keväällä toimintansa aloittanut puoluepoliittisesti sitoutumaton taidekollektiivi, joka on kaikille meille tärkeän rauhan asialla. Tarkoitus on koota laajasti kulttuuriväkeä kaikenlaiseen julkiseen toimintaan.

– Koen, että rauhantyö taiteen avulla on paras tapa jakaa rauhansanomaa, sanoo Wavesissa mukana oleva helsinkiläinen muusikko Merikukka Kiviharju.

Kiviharju korostaa, että asevarustelu ei ole rauhan tae.

– Rauhan rakennetaan ihmisten ja luonnon hyvinvoinnilla ja yhteistyöllä kansojen kesken.

Vantaalainen muusikko ja runoilija Marko Korvela pitää Waves-kollektiivia tervetulleena piristysruiskeena suomalaisessa rauhanliikkeessä.

– Me kaikki olemme sotaa vastaan, mutta olemme myös sitä mieltä, että Nato-jäsenyys ja jatkuva rahojen syytäminen aseisiin ja puolustusvoimien tarpeisiin ovat vääriä askeleita kohti kestävää rauhaa. Nyt tarvitaan radikaalia, suoraa toimintaa, ja mikä olisi parempi väline kuin runous tai musiikki rauhansanoman välittämiseen. Toivon, että Karhupuiston tapahtumaan saapuisi paikalle mahdollisimman moni pohtimaan, mikä oma asenne on tähän jatkuvaan suomalaisen yhteiskunnan militarisoitumiseen, sanoo Korvela.

Karhupuiston Waves-rauhantapahtuma on kaikille avoin ja maksuton tilaisuus. Mukana on kulttuuriohjelman lisäksi kansalaisjärjestöjä sekä lapsille suunnattua sisältöä.

– Tuomme kulttuurin kautta rauhansanomaa etenkin niille ihmisille, jotka ovat kyllästyneet jatkuvaan sotamielialan lietsontaan. Waves tuo toivoa sinne, missä muuten näyttää nyt olevan niin tavattoman synkkää. Herätämme myönteisellä provokaatioilla ihmisissä tunteita ja halua osallistua matalan kynnyksen rauhanaktivismiin, toteaa Zuge Guerilla.

Waves-kollektiivi haluaa tuoda kulttuuria ulos maksullisista gallerioista, kaupallisista festivaaleista ja pikkuporvarillisista tilaisuuksista kaikelle kansalle, matalalla kynnyksellä ja maanläheisesti niin, ettei osallistuminen ole rahasta kiinni.

Waves-rauhantapahtuma Karhupuistossa (Viides linja 15, Kallio, Helsinki) lauantaina 17. kesäkuuta klo 14 alkaen. Tapahtuma on maksuton ja esteetön. Noudatamme turvallisen tilan periaatteita.

Esiintymässä:

Antti Eskelinen

Eeva-Helena Inomaa

Toni M. Kettinen

Merikukka Kiviharju

Marko Korvela

Lazy-Z

Mama Radical

Arja Pekurinen

Pijall

Plastic Bitch

Ilari Soidinsuo

Lauri Vanhala

Vulvarutto

Zuge Guerilla

Lisätietoja:

Zuge Guerilla 046 848 8272

Merikukka Kiviharju 0452645919

Marko Korvela 044 955 2072

marko.korvela@gmail.com

Kuva: Waves-kollektiivi:

Merikukka Kiviharju, Zuge Guerilla ja Marko Korvela.  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.