
16.5.2025 I Bubblypink Music ”Artisti-tuottaja EMILIIn kantaa ottavat kappaleet tuovat esille yhteiskunnallisia epäkohtia ja vievät kuulijan maailmaan, jossa tunteet ovat sallittuja.” EMILII on helsinkiläinen artisti-tuottaja, jonka 23.5. julkaistavassa Queer Vibes-singlessä iloitaan Pride-hengessä seksuaalisuuden monimuotoisuutta ja kaikenlaisten identiteettien hyväksymistä: myös seksuaalisen identiteetin määrittelemättömyyttä. ”Tarvitseeko itseään aina määritellä sopimaan tiettyyn lokeroon? Koen, että elämän ei tulisi olla niin vakavaa, on paljon vapaampaa elää ilman lokeroita.”, artisti sanoo. EMILIIn tuottamassa alternative pop -musiikissa visuaalisuus on vahvasti mukana kappaleiden kerronnassa, ja lyriikoissa yhteiskunnallisesti kantaa ottavat sanomat nousevat esiin. ”En halua, että ainoastaan biisi on hyvä. Haluan, että musiikkiani ja sen tarinaa tukee myös visuaalinen kerronta”, EMILII kertoo. ”Tunnen usein yksinäisyyttä ja erilaisuutta siitä, etten koe tarvetta lokeroida itseäni yhteiskunnan vaatimusten mukaisesti” Artistin aiemmissa julkaisuissa on käsitelty muun muassa burnout-kulttuuria, addiktioita sekä sitä, miten maailma ja tulevaisuus tuntuvat yhä epävarmemmilta. Queer Vibes on ylistysbiisi Pride-kuukauden sanomalle. Kappaleessa kertoja ihastuu tyttöön ja leikittelee seksuaalisen identiteettinsä kanssa. ”Vaatii rohkeutta ottaa vastaan se, mitä aidosti tuntee, ja vain todeta: ahaa tänään tällaista. Jos joku haluaa lokeroida oman identiteettinsä, niin sitä pitää myös kunnioittaa – sitä en missään nimessä tarkoita!”, EMILII kuvaa. Kolmikielistä (suomi, ranska, englanti) arkea elävä EMILII ei ole koskaan tuntenut kuuluvansa joukkoon. ”On ollut vaikeaa löytää ympärille samanhenkisiä ihmisiä. Tunnen usein yksinäisyyttä ja erilaisuutta siitä, etten koe tarvetta lokeroida itseäni yhteiskunnan vaatimusten mukaisesti, enkä myöskään koe sopivani mihinkään lokeroon. Minulle on artistina tärkeää myös radikaali ihmisyyden hyväksyminen, niin hyvässä kuin pahassa. Teemme kaikki joskus virheitä ja se on ok.”, EMILII sanoo. Queer Vibes -kappaleesta julkaistaan musiikkivideo singlen yhteydessä.Katso Queer Vibes -kappaleen musiikkivideo ennakkoon tästä. Singlen julkaisupäivä 23.5.2025 EMILII – Queer VibesTekijätiedot: Säv. San. & tuotanto: Pinja Fernström Miksaus ja masterointi: Tiiti Levynkansitaide ja promokuvat: Elias Jimenez Julkaisija: Independent ISRC: QZNWT2578222 Musiikkivideo: Ohjaus: Anton Saares Käsikirjoitus: Pinja Fernström Kuvaus ja editointi: Chonkyfilms Koreografi: Eden Salonen Soolo-osuuksien koreografiat: tanssijat Tanssijat: Robyn Vuorela, Eden Salonen, Jasmin Heikkinen, Heta Herva |