
Uusi konserttisarja Barokkia Kirjan talossa tuo intiimin soitinbarokkimusiikin Helsingin keskustaan ja kutsuu yleisön pohtimaan musiikin, kirjallisuuden ja median historiallisia murroksia. Sarjan avajaiskonsertti kuullaan 18.4.2026 klo 17 Kirjan talossa Kruununhaassa.
Tapahtumapaikkansa Kirjan talon inspiroima konserttisarja yhdistää barokkimusiikin ja kulttuurihistorian keskustelevaksi kokonaisuudeksi, jossa musiikki ja asiantuntijapuheenvuorot avaavat historiallisia ilmiöitä yleisön kanssa jaettavaksi kokemukseksi. Jokainen konsertti rakentuu teeman ympärille, ja musiikin lomassa kuullaan asiantuntijan puheenvuoro sekä keskustelua yleisön kanssa. Sarjan tavoitteena on esitellä myös barokin ajan vähemmän tunnettuja säveltäjiä ja asettaa heidän musiikkinsa laajempaan kulttuurihistorialliseen yhteyteen.
Avajaiskonsertissa 18.4.2026 tarkastellaan mediamurroksia historian eri vaiheissa nuottien painamisen syntyajoilta lähtien. Nuottien muistiinmerkitsemisen ja välittämisen muoto on vaikuttanut ja vaikuttaa yhä musiikkikulttuurin leviämiseen – myös siihen, miten erilaiset musiikilliset vaikutteet ovat aikanaan saapuneet meille Suomeen. Turun yliopiston kulttuurihistorian professori ja palkittu tietokirjailija Hannu Salmi johdattaa yleisön pohtimaan, miten mediateknologian muutokset ovat muovanneet kulttuuria, musiikkia ja tapojamme vastaanottaa taidetta – ja miten menneisyyden mediamuutokset heijastuvat myös nykyhetkeen. Konsertissa kuullaan muun muassa Isabella Leonardan, Salomone Rossin sekä François Couperinin musiikkia. Lopuksi on aikaa keskustelulle yleisön kanssa.
Konsertissa esiintyvät Laura Kokko & Pia Sundroos (barokkiviulu), Petteri Pitko (cembalo) sekä Anna Rinta-Rahko (violone), joita yhdistää kiinnostus barokkimusiikin moniäänisiin tulkintoihin sekä kirjallisuuden ja musiikin vuoropuheluun.
Barokkia Kirjan talossa -konserttisarja kutsuu yleisön kuuntelemaan barokkimusiikkia paitsi esteettisenä elämyksenä myös osana pitkää kulttuurihistoriallista jatkumoa – tilassa, jossa kirjat ja ajatukset ovat aina olleet keskiössä.
Liput ovelta 15€/10€ (Sisältää pienimuotoisen kahvitarjoilun)
https://bit.ly/BarokkiaKirjantalossa
Tapahtumaa on tukenut Svenska kulturfonden
Kirjan talo / Kirjatyöntekijänkatu 10, Helsinki
Konserttipaikka ei ole täysin esteetön