
Huhtikuun alussa avasi Ayub Sori Pirunsaari-ravintolan Sompasaarenlaiturille. Hänellä on pitkään toiminut suosittu grilli Hyvinkään Hämeenkadulla. Grilli on toiminut jo 60 vuotta, sen Ayub Sori osti 23 vuotta sitten itselleen.
Hyvinkäällä tarjoillaan grilliruokaa tai fast foodia hampurilaisista makkaraperunoihin, mutta Sompasaaresta saa paljon muutakin – kalaa, pihvejä, leikkeleitä, kebabeja, burgereita, kanansiipiä, kasvisruokaa ja muita salaatteja.

Pizzaa tai pastaa Ayub Sori ei halua tarjoilla, sillä sitä tarjontaa on Kalasatamassa jo muutenkin.
Pirunsaaressa tarjoillaan lounasta kello 10-14. Silloin vaihtoehtoja on kolme: yksi pihvi tai leike, burgeri tai salaatti. Salaattibuffasta saa monenlaisia salaatteja.
Pirunsaaressa ei käytetä pakasteita ja lihat ovat kaikki kotimaisia.

Moni rakennusmies poikkeaa työajalla syömään. Edelleen Sompasaarta on elävöittänyt ratikka ja kohta aukeaa siltakin Sompasaaren päähän.
Ayub Sori etsii apukäsiä, ettei kaikkea tarvitse tehdä yksin. Myös Hyvinkään päässä hänen tarvitsee työskennellä. Hänen perheensä on asunut pitkään Helsingissä, joten halusivat kokeilla hiukka uutta paikkaa ravintolalle.

Hän on taustaltaan kurdi, asunut 30 vuotta Suomessa ja käynyt kouluja täällä. Ennen hän teki tulkkausta ja käännöksiä, mutta nyt tilausta on vähemmän, kun maahan muuttaneet kurdit ovat oppineet suomenkielen.
Asiakaskuntaa on tullut Kalasatamasta, mutta myös muualtakin. Woltin ja Foodoran kautta menee tilauksia myös ihan kivasti. Tilatut ruoat paistuvat nopeasti, lupaa Ayub Sori.

Kadun varteen on luvattu terassi ravintolalle, mutta alue on vielä työmaata. Pirunsaaressa on A-oikeudet ja kattavasti juomia.
Pirunsaari on auki maanantaista torstaihin 10-21, perjantaina 10-22, lauantaina 12-22 ja sunnuntaina 12-21.
Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä