Katin tavara myy vain murto-osan tuotteistaan kivijalassa, liikkeestä kannattaa kysellä jos haluaa omannäköisiään painettuja tuotteita

Fleminginkadulla sijaitsee Katin tavaran noutomyymälä. Se on myös tavallinen myymälä, mihin voi kuka tahansa tulla ovesta sisään ja tehdä ostoksiansa, mutta näytillä on vain pieni osa valikoimasta. Yksikköä vetävän Paulus Ähtävän mukaan noin viisi prosenttia tuotannosta kulkee liikkeen kautta, loput tulee verkkokaupasta.

Katin tavaran takaosassa on heidän oma painonsa, osa painetuista tavaroista tulee kumppanien kautta.

Katin tavara myy pääosin suomalaisten artistien oheistuotteita, vaatteita ja asusteita. Liikkeessä on myynnissä myös suomalaisten artistien levyjä. Yksittäiset levy-yhtiöt tuovat heille omat levynsä, vähän isommilta levy-yhtiöiltä levyt ostetaan. Levy-yhtiöitä on mukana kymmenisen, mutta kaikkiaan artisteja on mukana satakunta, sanoo Paulus Ähtävä.

Katin tavara kuuluu All Day-Entertainment Oy:hin mikä on musiikkialan keikkamyynti- ja tapahtumatuotantotoimisto, Paulus Ähtävä johtaa sen oheistuotantoyksikköä.

Fleminginkadun liike on ollut pystyssä helmikuusta 2019. Aikanaan heillä oli noutopiste Sörnäisissä, jonne moni ei vahingossa löytänyt. Katin tavara -verkkokauppa on toiminut vuodesta 2012. Kaikki alkoi Monsp-levy-yhtiön artisteista ja tuotteista, josta se hiljalleen laajeni muihin levy-yhtiöihin.

Fleminginkadun myymälään tulee ihmisiä kauempaakin, jotka tuntevat sen verkkokaupan kautta. Viime kesänä tulijoita oli Pohjois-Lapista asti. Ulkomaiset turistit kesäaikaan tulivat kauppaan vaikka eivät suomesta mitään ymmärtäneetkään, mutta osasivat kysyä jonkin tietyn genren perään. Brändeja ja kuvia tuotteissa he eivät tietenkään tunteneet.

Levynkeräilijät tulevat liikkeeseen pläräilemään ja etsimään jotain uutta ja erikoista. Gaselli- ja Pyhimys -tuotteet ovat tällä hetkellä kovassa huudossa.

Koko homma alkoi alun perin räppiskenestä, kertoo Paulus Ähtävä. Kuvassa seinällä on Kati ja levykauppa Funkiestin perustaja istumassa sohvalla.

Katin tavaran takahuoneessa on sen on-demand paino, jossa painetaan tilauksesta. Paulus Ähtävä: ”Jos meillä on verkossa tietty tuote ja asiakas sen tilaa, niin se painetaan siellä suoraan asiakkaalle.”

Painossa painetaan paitsi alueen yrityksille, mutta myös musiikkialan yrityksille, joista kaikki eivät välttämättä ole artisteja vaan radio- tai tv-puolella -toimivia tai tuotantoyhtiöitä.

Joskus on-demand painaa vain yhden tuotteen kerralla. Mutta isommat asiakkaat voivat tilata vaikka satoja kappaleita, tuhansien erät ovat kuitenkin harvinaisempia.

Markkinointia Katin tavara tekee pitkälti sähköisesti, some-kanavat, Instagram, Facebook, uutiskirjeet, listaa Paulus Ähtävä. Se tekee myös tapahtumamarkkinointia. Kun tehdään keikka- ja festarimyyntejä niin sitä kautta markkinoidaan myöskin.

Artistit markkinoivat omissa kanavissaan myös ja kiinnostuneet asiakkaat voivat kysellä tuotteita suoraan Katin tavarasta. He tekevät osan työstä Katin tavaran puolesta. Vuosien varrella on seuraajajoukko paisunut, joka tulee suoraan kauppaan kyselemään tuotteita.

Katin tavaran paino on nopea, mutta tuotantojonoista riippuen tuotteen toimittamisessa voi mennä viisi-kymmenen päivää. Isommat tuotantoerät katsotaan aina tapauskohtaisesti.

Jos Katin tavarassa haluaa jotain painetuksi, olisi hyvä antaa tarkat ohjeet mitä haluaa painettavaksi. Minkäväristä ja -kokoista haluaa, hupparia vai t-paitaa. Ei voi kävellä ovesta sisään ja haluta tuotetta heti huomiseksi, se on varsin hankala toimitettava.

Jos Kalliossa joku yritys haluaa omannäköisiä tuotteita omalla logolla tai kuvalla niin Katin tavarasta kannattaa kysyä, sanoo Paulus Ähtävä.

Artikkeli on Katin tavaran maksamaa sisältöä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.