Goosebumbs Records myy kaikenlaista musiikkia, Kalliossa iso levykauppakeskittymä – levyjen kunto vaihtelee mutta kannet ovat taidetta

Goosebumbs Recordsia on pyörittänyt Juha Honkanen nyt vuoden verran. Se sijaitsee osoitteessa Fleminginkatu 9.

Juha Honkanen: ”Homma on pyörinyt mukavasti. Jengi löytää sinne aina vain paremmin. Kanta-asiakkaita on jo nyt hieno määrä ja uusia kasvoja käy lähes päivittäin. Hyvä sijainti auttaa löytämisessä.”

Eniten häntä on lämmittänyt palaute, että joku on tullut kauppaan kaverin suositeltua. Eräs asiakas totesi Goosebumbsin tunnelmasta että ”ihan kuin kotiin tulisi.”

Joinain päivinä on hiljaisempaa, joskus tulee suorastaan ruuhkaa. Tila on hiukka napakka joten välillä se on aika tukossakin, kertoo Juha Honkanen.

Kaupassa on suurimmaksi osaksi myynnissä vinyylejä mutta cd:ä ja kasettejakin löytyy. Lisäksi valikoimassa on DVD:tä, VHS:iä ja musiikkikirjoja.

Musiikkityylejä löytyy Goosebumbs Recordsissa laidasta laitaan, niin kuin on omistajansa musiikkimakukin, valikoimaa ei ole haluttu lähteä rajoittamaan. Seinillä on levyjä klassisesta musiikista rankempaan metalliin ja kaikkea siltä väliltä.

Juha Honkanen sanoo levyjen täsmämetsästyksen olevan sallittua ja suotavaakin eli hän kirjaa levytoiveita muistiin.

Levykaupassa on nytkin myynnissä levyjä, joita hän oli kerännyt varastoon parin vuoden ajan ennen liikkeensä avaamista. Asiakkaat tuovat liikkeeseen tarjolle myytäväksi tai vaihdettavaksi omia levyjään. Heillä on kaikilla harvennustarvetta hyllyssä, kaikkea ei voi Goosebumbs Recordskaan ostaa sillä liikkeeseen ei kaikki mahtuisi.

Monella on tapana kiertää useampi levykauppa kerralla, yleensä lauantaisin. Punk-kauppa Teen Wolfin lopetettua naapurissa jäi alueelle iso tyhjiö. Mutta tilausta on levykaupoillekin, jos keskittyy erityyppiseen tavaraan mitä muissa levykaupoissa on tarjolla, sanoo Juha Honkanen.

Kalliossa on paljonkin kilpailua: on Rolling Records, Levykauppa Äx, Stupido Market, Black and White jne. Se on Helsingin suurin keskittymä levykauppoja, toinen on Kampissa ja kolmas Viiskulmassa.

Uusiakin vinyylejä nykyään tuotetaan mutta vanhemmissa myytävissä levyissä kunto vaihtelee. Jos levy on todella harvinainen, sen heikompi kuntoluokitus on helpommin ostajan hyväksyttävissä.

Levynkannet ovat itsessään jo keräilyharvinaisuuksia, pelkät kannetkin ovat saattaneet maksaa monta sataa euroa: ”Ne saa seinälle kunnon kehyksiin jo ihan taidemielessä. Hyviä levynkansia tehtiin 50-luvulta ja eteenpäin, niissä on oikeasti menoa ja meininkiä”, kommentoi Juha Honkanen.

DJ-hommiakin Juha Honkanen on tehnyt. Hänellä on nyt 8-vuotias poika, joten vapaille ei niin pääse. ”Humppavuosinaan” hän kävi paljon reiveissä ja hiphop-kekkereissä. Häneen mukaansa Kaiku on paras paikka Kalliossa musadiggareille, uusittu Lepakkomieskin vetää porukkaa.

Omaa nettikauppaa Goosebumbs Recordsille on mietitty, mutta siinä saattaisi olla varsin kova työ, pakkaaminen ja lähettäminen maailmalle. Mitä jos asiakas ei olekaan samaa mieltä levyn kuntoluokituksestaan, kuinka saada se takaisin vaikka Amerikoista? ”Olkaa kuulolla!”, vihjaa kuitenkin Juha Honkanen.

Korona-viruksesta johtuvana poikkeustila-aikana myös aukiolojärjestelyt ovat poikkeukselliset.

Liike on auki, mutta:

Jos haluat tulla liikkeeseen pläräämään levyjä niin

1.) Oltava täysin oireeton.

2.) Yksi asiakas kerrallaan.

3.) Käsienpesu saippualla ennen ja jälkeen pläräyksen. Myös neo-amiseptia löytyy.

4.) Riittävä etäisyys.

5.) Maksu Izettlellä kortilla, puhelimella jne, jotka laitteelle käyvät. Puhdistan laitteen joka käyttökerran jälkeen.

Muussa tapauksessa varaukset somevideoiden -ja kuvien kautta. Nouto & maksu ovella Izettlellä. Myös postitus onnistuu.

Aukioloajat supistettuina:

Ti klo 16-19

Ke-pe klo 15-18

La klo 13-16

Muina aikoina sopimuksen mukaan.

Artikkeli on toteutettu kaupallisena yhteistyönä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.