Rautaranta on vähän kuin Muscle Beach – Merihaanrantaan avautuu pohjoismaiden ensimmäinen ulkoilmapunttis

Merihaanrantaan on avautumassa Rautaranta, ensimmäinen ulkoilmapunttis pohjoismaissa. Siitä parhaillaan viimeistellään, tehdään asiakkaiden vastaanottotila, laitetaan laitteita kasaan, tehdään playlistia. Avajaiset ovat torstaina 7.5.

Yrityksen takana on kolme muusikkoa, jotka ovat esiintyneet yhdessä vuosia, esiintyneetTuskassakin. Idea ulkoilmapunttiksesta syntyi, kun yksi perustajista Juha Kupiainen oli joitakin vuosia sitten käynyt Los Angelesin Venice Beachin Muscle Beachilla, missä mm. Arnold Schwarzenegger on treenannut 70-luvulla.

Juha Kupiainen halusi tehdä pienimuotoisen ulkoilmapunttiksen Helsinkiin. Selvisikin, että se onkin pohjoismaiden ensimmäinen.

Muscle Beach on neliöissä kyllä hieman isompi kuin Rautaranta.

Projekti on jo rakennusvaiheessaan kerännyt isosti huomiota ja omistajat ovat saaneet paljon kyselyjä. Moni luuli, että hankkeen takana on Helsingin kaupunki, mutta se on yksityinen – tarkoitettu maksaville asiakkaille.

Rautaranta-projekti on vaatinut vuosien valmistelun.

Juha Kupiainen on nyt tehnyt itse täyttä päivää projektin kimpussa vuoden alusta. Ensi alkuun hän palkkasi tuottajan. Ydintiimiin lukeutuu nyt kolme henkilöä, lisäksi tulevat kumppanit ja muut projektissa auttaneet.

Rautaranta maksaa treenaajalle kymmenen euroa kerta. Se on aika keskitaksa Helsingin kuntosaleilla. Auki se on noin 9-21, joinain tiettyinä kesäiltoina yhteentoista illalla.

Rautarannassa on ympärivuorokautinen kameravalvonta ihan kuin ympäri vuorokauden auki olevilla sisäkuntosaleillakin. Yöllä omine lupineen ei kannata mennä pumppaamaan, vapaapainot on siirretty sisälle ja laitteet on lukittu.

Salin keskialueella on neljä kertaa neljä -metrinen vapaapainoalue. Käsipainoja on kilon painoista viiteenkymmeneenviiteen kiloon. ”Pitäisi riittää kaikille nuo painot”, kommentoi Juha Kupiainen.

Asiasta kyseleviä eli tulevia asiakkaita on ollut moneen lähtöön, nuoresta iäkkääseen, aloittelijasta kokeneempaan. Moni personal trainer haluaisi tulla itse treenaamaan ja tuomaan asiakkaitaankin.

Rautaranta ei ole erikoistunut mihinkään tiettyyn treenaustyyliin, hardcore- tai toiminnalliseen treeniin. Siellä ei myöskään ole paikalla omaa personal traineria. On paikalla kuitenkin työntekijä valvomassa ulkoilmasalia kun se on auki.

Jos joku haluaa koota omaa tiimiään treenin ympärille, on hyvin tervetullut, kertoo Juha Kupiainen.

Salilla ei ole ihan stadion-luokan äänentoistoa, mutta hyvät laitteet kuitenkin, hän kertoo. Suunnitteilla on pieni kahvila, joka myisi tuotteitaan salin asiakkaille. Sen pitäisi aueta arviolta toukokuun lopussa.

Ulkokengillä voi tulla salille, suoraan lenkiltäkin. Salilta löytyy myös rappuralli,  mutta ”salilla ei nipoteta niin paljon”, kertoo Juha Kupiainen.

”Rautarannasta tulee varmasti hyvä paikka hengailla kesällä”, hän jatkaa.

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.