Nicoteka (entinen Nikotique), myy nikotiinipusseja Kurvissa. Liike on avannut ovensa marraskuun puolivälissä 2024.
Yhtiön omistaa monialayrittäjä Charles ja myymäläpäällikkönä toimii Rebaz Ibrahimi.
Nikoteca avaa seuraavat liikkeensä Hyvinkään keskustaan ja Helsingin Erottajalle, jolloin Rebaz Ibrahimista tulee aluepäällikkö.

Nicoteka säilyttää myymänsä tuotteet konseptin mukaisissa kylmäkaapeissa. Nikotiinipitoisuus vaihtelee neljästä milligrammasta seitsemääntoista, virallinen yläraja on kaksikymmentä milligrammaa.
Nikoteca pyrkii tuomaan myymälään Pohjoismaalaista tyyliä, jossa panostetaan selkeään konseptiin ja monistettavuuteen. Asiakkailta on tästä tullut hyvää palautetta, ja nyt tulleet Google-palautteenantajat ovat antaaneet kaikik viisi tähteä – viitaa siihen, että visio on ainakin lähtökohtaisesti onnistunut.
Nikotiinipussien ollessa hallitussa viileässä lämpötilassa, tuotteet säilyvät näin tuoreina, ovat suljetuissa pakkauksissa ja muovit käärittynä ympärille.

Myynnin halutaan olevan ammattimaista – muissa liikkeissä annetaan ehkä asiakkaalle liikaakin päätäntävaltaa, Nicotekassa halutaan myös neuvoa tuotteiden ostamisessa ja aidosti auttaa sekä tukea ostopäätöksen tekemisessä.
”Asiakasta jeesataan kaikin mahdollisin tavoin, kysytään mitä asiakas haluaa ja tarvitsee. Jos on tiettyjä toivomuksia tyyliin tai makuun, niin ohjataan oikeaan suuntaan”, sanoo Rebaz Ibrahimi.
”Aina tulee se hauska kommentti asiakkailta, että ihan kuin olisi tullut karkkikauppaan”, hän jatkaa.
Makuja on monenlaisia, ice cool ja minttu kaikkein suosituimpana. Kylmänviileys tuo parempaa suutuntumaa. On myös karkkimaisia makuja kuten mansikka. Joku taas muistuttaa ihan vain tupakkaa.

Suomessa Pietarsaaressa on juuri avautumassa ensimmäinen kotimainen nuuskapussitehdas, nykyään niitä tuodaan Ruotsista, Virosta, Puolasta ja Venäjältä, esimerkiksi.
Nikotiinipussipurkin kyljessä on tarkka selko, mitä tuote sisältää, nikotiinin lisäksi. Kuten vettä, luonnollisia aromeja, e-koodeja, happoja, suolaa ja sokeria.
Rebaz Ibrahimi vinkkaa, että kannattaa seurata juuri annosmäärää, sekin nimittäin vaihtelee.
Vaikka liike on vasta hiljan avattu, on sillä jo kanta-asiakkaansa. On jaettu flaikkuja sekä oltu aktiivisesti läsnä alueellisesti. Rebaz Ibrahimin mielestä on erityisen hyvä, että Kalliossa tuetaan kivijalkamyymälöitä.
Omistaja Charles tekee myös tekoäly-jääkaappeja. Siinä on lähimaksupääte ovessa, ja tuotteen saa kaapista kun maksu on suoritettu. Näissä myydään eritoten eri terveystuotteita kuten energiajuomia, smoothieita, proteiinipatukoita ja välipaloja, myös valmisruokaa.

Näitä ei kuitenkaan voida käyttää liikkeissä, jossa asiakkaan ikä on vahvistettava. Tammikuun aikana valmistuu kaksi-vaiheinen vahva tunnistautumisprosessi, joka mahdollistaa täysin uudenlaisen liiketoiminnan aloittamisen nikotiinipussi-alalla, johon mm. AI eli tekoäly sisältyy vahvasti.
Rebaz Ibrahimin mukaan Nikoteca on kollektiivi, jossa panostetaan oikeasti asiakaspalveluun. Että siitä tulisi hyvä fiilis, ja että on paikka mihin on mukava mennä.
Tuotetta voi käyttää missä vain, sisä- ja ulkotiloissa. Kaupassa joutuu tyytymään kuivatuotteisiin ja valitsemaan tuotteensa menusta.
Nikoteca palvelee ma-pe 9-20, lauantaina 10-18 ja sunnuntaina 12-16. Näitä vielä mietitään, miten ihmiset parhaiten paikkaan löytävät. Myös yömyyntiä on harkittu, erityisesti kesän ajalle.
Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä