Kuudes kirjani Keni meni jo (Nastamuumio, 2025) ilmestyi vastikään. Kirja sisältää ketjuuntuvaa ja juonellisesti kehittyvää, kuvitettua lyhytproosa.
Olen ammatiltani kuvittaja, mutta välillä tulee lipsahdettua kirjoittamisen puolelle.
Kirja kertoo yhden kerrostalon naisista, jotka ovat niin jumissa elämäntilanteissaan , etteivät tahdo asiantilaa edes itselleen myöntää:
Pikkutyttöjen leikissä Pridket-barbien ja Kenin idylli on täydellinen: grillataan, seurustellaan Suusin kanssa, hoidetaan vauvaa, eikä rakkauttakaan puutu. Pridket ompelee itse juhlapukunsa ja Keni korjaa suitsait rikki menneen ompelukoneen.
Vaan miten on tyttöjen kanssa samassa kerrostalossa asuvien naisten laita?
Mitä kehkeytyy Sennin ja hoitajarobotin suhteesta? Paneeko Janna juopottelevan ukkonsa myyntiin vai päätyykö sandwich-artistiksi? Viekö salilla treenattu perä Sofian huipulle?
Mielestäni kirjan teemoja ei pidä avata liikaa, ettei lukunautinto mene pilalle, mutta perfektionismia kirja nyt ainakin käsittelee, ja fasadin ylläpitämistä hampaat irvessä.
Olen nauttinut kirjoittaessani ja piirtäessäni humoristisella otteella asioista, joista itseni ja ehkä muidenkin – on vaikeaa puhua saati kertoilla vitsejä. Onko riemukkaampaa tapaa konkretisoida ihmisen kiinni jäämistä elämäntilanteeseensa kuin kuvata hänet jumittuneena päästään liesituulettimeen, jonka kautta tuo raukka on yrittänyt salakuunnella naapureita, miettimässä kuinka saada paikalle apua ilman, että kukaan hoksaa, että on tullut hieman mokattua?
Asun Hämeentien ”loppupätkällä”, Vallilan varikkoa vastapäätä. Sijainti on ihana, koska ympärillä on laajoja puistoalueita, mutta Kallioon on kävelymatka. Kävin Torkkelin kuvataidelukion ja ensimmäinen oma kämppäni sijaitsi kolmannella linjalla.
Lisätietoja kirjasta: www.nastamuumio.fi.
Terveisin
Laura Salama
