Stupido Market Porthaninkadulla kilpailee nettikauppojen kanssa – oli perustettava omakin

Porthaninkadulla sijaitsevan Stupido Marketin tiskin takana istuu Jan Ferres. Hän on alun perin Saksasta Flensburgista läheltä Tanskan rajaa. Joskus kun kauppaan tulee saksalaisittain englantia murtava asiakas, hän yllättää asiakkaan saksantaidollaan.

Stupido Marketissa Jan Ferres on ollut töissä nyt maaliskuusta. Suomeen hän saapui yhdeksän vuotta sitten. Tätä ennen hän oli töissä mainosteknikkona, teki teippauksia ikkunoihin ja autoihin.

Liikkeen nimi tulee levy-yhtiö Stupido Recordsista. Omistajan nimi on Joose Berglund, alunperin levy-yhtiöllä oli kaksikin omistajaa, mutta nyt vain yksi.

Puodissa on levyjen lisäksi muutakin tavaraa. Liikkeen pyörittäjät koko ajan brainstormaavat mitä kaikkea liikkeessä voisi myydä. Tiskin yllä roikkuu uusin levy, Autiomaan Polta tämä kaupunki.

Liikkeen idea on saada kaksi maailmaa mahtumaan yhteen, sanoo Jan Ferres. Myytävänä on LP-levyjä, CD-levyjä, DVD-levyjä, kirjoja. Firma nimeltä Ässä Design Oy hankkii tavaroita kuten kotimaassa painettuja bändipaitoja ja Fred Perryn ja Dickiesin tuotteita ja vielä hattuja. Aiemmin samalla paikalla sijainneen kaupan Nana’s valikoimasta myydään koruja.

On tärkeää että on oma identiteetti ja että kaupoissa on tavaraa mitä mistään muualta ei saa.

Välillä liikkeessä käy paljon ihmisiä, välillä on hiljaisempaa. Jan Ferres toteaa, että kaupoilla on hieman vaikeaa kun pitää kilpailla nettikaupan kanssa: ”Ihmiset eivät enää niin mielellään lähde levykauppoihin. He ovat tottuneet istumaan olkkarissa ja tilaamaan levyjä netistä.”

Stupido Recordsilla on oma nettikauppansa jolla he pyrkivät hieman vetämään näitä asiakkaita. Jan Ferreskin sanoo, että nykypäivänä on myös myytävä netissä. Osa nettikaupan asiakkaista on ulkomailta.

Vaikka Jan Ferres nykyään asuu Lauttasaaressa, on hän asunut Kalliossakin, neljä ja puoli vuotta. Lauttasaaren rauha on toista kuin Kallio, joka on ”hauska, cool, mutta siinä on oma pimeä puolensa siinäkin”, sanoo Jan Ferres.

Vakioasiakas on tyypillisesti jotain 25-50 -ikävuoden välillä. Erityisesti käytettyjen levyjen osio kiinnostaa, kuten itseä musadiggari Jan Ferresiäkin. Hän pitää lähinnä punkista ja post-punkista.

Jan Ferres soittaa post-punk-bandissa [di: unru:], jossa on soittanut kahdeksan vuotta jo. Uusin levy tulee marraskuussa.

Parhaat keikkapaikat hänen bändilleen Helsingissä ovat Bar Loose, vanha Lepakkomies ja Cactus-baari Käpylässä. Cactuksessa on underground-konsertteja ja hulluja diskoiltoja, missä vuorottelevat vaikka syntsapoppi ja Judas Priest.

Kysyttäessä, miten Suomi ja Saksa vertautuvat, sanoo Jan Ferres että kaikissa Itämeren isoissa kaupungeissa on paljon samaa. Vaikka Flensburgiin on 1100 kilometriä matkaa, täällä Helsingissä hänestä tuntuu kuin olisi kotonaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.