Glory for You -kauneushoitolat tarjoavat monipuolisia kauneudenhoitopalveluja muun muassa Kalliossa ja Kampissa – sopii myös pareille ja ryhmille!

Kauneushoitola Glory for You Spa Salonki perustettiin kahdeksan vuotta sitten Nina Kurkelan toimesta. Tuolloin Ruotsista Suomeen muuttaessaan hän oli todennut, että monia nuoria oli työttömänä. Hän sai ajatuksen osallistua työllistämistalkoisiin ja työllistää heitä itsensä ohella. Hänellä oli sitä ennen ollut jalkahoitola Espoossa ja Kirkkonummella. Ideana oli nyt tarjota ammattitaitoista osaamista laajemminkin asiakkaille.

Nyt Glory for You Spa Salonki-ketju palvelee Kampissa, Triplassa ja Hakaniemessä. Hakaniemen hoitola on uusin, se avautui viime kesänä. Kun Tripla oli suunnitteilla 2018, pyydettiin Glory for You Spa Salonkia sinne laadukkaine palveluineen. Hoitola on toiminut siellä jo yli kaksi vuotta.

Kampin tilan löydyttyä vuonna 2013, Nina Kurkela koki sen sopivan täydellisesti kuninkaallisille hoidoille. Tila on kahdessa tasossa ja käsittää yli kolmesataa neliötä. Hän aloitti yksin tekemällä hoitoja ja luomalla Glory for You-brändiä. Aviomies Kari osallistui remontoimalla vanhoja tiloja kauniimmaksi. Nyt Salongeissa henkilökuntaa on jo yli 20.

Glory for You Spa Salonki tarjoaa laajan valikoiman erilaisia hoitoja. Viikonloput ja illat täyttyvät rentoutushoidoista.

Salongissa tehdään viikolla perusteellisia jalkahoitoja, tehokkaita kasvohoitoja, häiritsevien ihokarvojen poistoa sokeroinnilla. Erittäin suosittuja ovat muun muassa kuumakivi-, bambu-, ja aromaattinen hieronta.

Spa-paketeissa hoidetaan parhaimmillaan koko ihminen: jalat, kädet, vartalo ja kasvot. Erikoiskasvohoidoista on kaksi ylitse muiden. Hydra Facial joka tunnetaan maailmanlaajuisesti huipputeknologiansa ansiosta ja Italiassa kehitelty Zoner Anti-age hoito, joka on miellyttävä ja tehokas.

Ninan jalkahoitajataustan vuoksi Glory for You Spa Salongeissa panostetaan myös jalkahoitoihin. Jalkahoidossa asiakkaat käyvät säännöllisesti kerran kuussa, samoin kasvohoidoilla tuloksia saadaan säännöllisillä hoidoilla.

Tarjolla on hoitoja 30 eurosta ylöspäin, hintahaarukkaakin löytyy kun hoitoja on niin monenlaisia.

Glory for You Spa Salongissa tehdään myös ylellisiä parihoitoja. Pikkujouluihin ja työpaikkojen virkistyspäiville on tarjolla ryhmähoitoja, jolloin sisään otetaan pienempiä ja suurempia seurueita hoitoihin. Polttariryhmiä ja Baby showereita unohtamatta.

Glory for You Spa Salonki tuo myös maahan Sweet Body Cosmetics -kosmetiikkasarjaa. Sitä käytetään sokerointiin eli häiritsevän ihokarvan poistamiseen, johon myös koulutetaan kauneudenalan ammattilaisia ympäri suomea.

Glory for You Spa Salonki haluaa tarjota asiakkailleen ennen kaikkea ystävällistä palvelua ja antaa parhaan osaamisensa asiakkaiden hyväksi. Moni paikka on siirtynyt itsepalvelun suuntaan, mutta tämä yritys haluaa tarjota ennen kaikkea palvelua. ”Olemme täällä asiakasta varten”, sanoo Nina Kurkela.

Yritys sai ”vuoden –Menestyjä”- maininnan Kauppalehdeltä vakaasta taloudellisesta toiminnasta ja menestyksestä. Olemme niin kiitollisia, että asiakkaat ovat uskollisesti käyneet ja olemme voineet laajentua keskellä pandemia-aikojakin ja pystymme tarjoamaan nyt myös Hakaniemen ja sen lähistön alueille laadukkaita palveluita lämmöllä.

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.