Keliapuoti myy Hakaniemen kauppahallissa gluteenittomia tuotteita keliaakikoille – he eivät voida syödä vehnää, ohraa tai ruista

Keliapuoti Hakaniemen kauppahallissa on myynyt gluteenittomia tuotteita keliaakikoille jo yli kaksikymmentä vuotta. Sen omistaa Leena Raitisto. Hän itse sairastui keliakiaan 25 vuotta sitten.

Leena Raitisto huomasi, että pääkaupunkiseudulla ei ollut myynnissä hyviä tuotteita keliaakikoille. Hän löysi muutaman pienen suomalaisen leipomon ja aloitti yhteistyön heidän kanssaan.

Vastaanotto oli jo alussa myönteistä. Puodista kirjoitettiin paljon lehtiartikkeleita joista osa löytyy Keliapuodin seiniltä.

Myymälän seinällä on Keliapoudin slogan: ”Suomen laajin gluteeniton valikoima”.

Keliapuoti sai lentävän lähdön ja osa sen asiakkaista on käynyt jo kaksikymmentä vuotta. On isoisiä, tyttäriä, tyttärentyttäriä jotka tulevat aina jouluostoksille, kommentoi Leena Raitisto.

Keliakia on gluteenin imeytymishäiriö suolistossa. ”Hoitamatta pahimmillaan voi olla hyvinkin vaarallinen”, kertoo Leena Raitisto. Suolistosta poistuu nukka ja esimerkiksi vitamiinit eivät pääse imeytymään. Keliaakikko ei voi syödä vehnää, ohraa eikä ruista. Kauraa voi, mutta sen on oltava puhdasta gluteenitonta kauraa.

Oireita voi olla monenlaisia: vatsaoireita, vatsan turpoamista, raskasta oloa, suolisto toimii liialla teholla, nivelsärkyä ja migreeniä. Keliaakikko saattaa väsyä ja laihtua. Oireet mennevät ohi kun on aloitettu gluteeniton dieetti.

Tällä hetkellä Keliapuodissa on kolmisenkymmentä toimittajaa. Leipomosta tulevat päivittäin muun muassa tuoreet korvapuustit, riisipiirakat, lihikset, sämpylät ja leivät. Berliininmunkki on suosittu Keliapuodissa vuodesta toiseen.

Eniten Leena Raitisto jäi kaipaamaan ruisleipää kun ruokavaliota oli pakko muuttaa. Nykyään gluteenittomana löytyy useita rukiisen leivän makuisia juureen tehtyjä näkkäreitä ja tuoreleipiä. Uutuutena puodissa on liitulakuja. Lakritsin valmistamisessa käytetään vehnäjauhoja joten keliaakikot eivät ole niitä voineet syödä.

Jouluksi kauppaan on tulossa espoolaiselta Fat Lizard -panimolta gluteenitonta olutta.

Normaaleissa ruokakaupoissakin gluteenittomien tuotteiden valikoima on hieman kasvanut. Useat isot leipomot ovat alkaneet tehdä gluteenittomia tuotteita, joita löytyy hyvin varustetuista isoista marketeista, osa niistä on pakastetuotteita.

Keliapuoti on kehitellyt tuotteita, asiakkaiden toivomusten mukaan, leipomoiden kanssa yhteistyössä 20 vuoden ajan ja tuloksena on kaikille maistuvat, herkulliset gluteenittomat tuotteet, kertoo Leena Raitisto.

Alkuvuosina puodissa pistäytyi äiti jolla oli neljä suunnilleen samanikäistä poikaa, joista yksi oli keliaakikko. Poika oli melkein alkanut itkeä kun oli kysynyt että saako hänkin lihapiirakan ja saanut sellaisen syödäkseen.

Eräs mies oli hotkaissut lihapiirakan ja tullut takaisin vartin päästä. Leena Raitisto oli tuuminut, että mikäs nyt on pielessä. Mies kertoi, että oli hotkaissut lihapiirakan portin edessä ja oli oikein alkanut itkettää. Lihapiirakoita, lihapasteijoita ja munariisipasteijoita sekä joulutorttuja ovat ihmiset jo varanneet jouluksi. Leena Raitisto kehottaakin varaamaan tuotteet jo ennen joulua.

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.