Hänen kuninkaallinen korkeutensa Kalliossa – Juhani Styrman

Iso-Britannian hallitsijapari kuningatar Elisabeth II ja prinssi Philip tekivät keväällä 1976 valtiovierailu Suomeen. Edelleenkin tiedotusvälineissä muistellaan, sitä kuinka kuninkaallinen pari vietiin tutustumiskäynnille suomalaiseen metsään ja jossa tarjottiin vielä vieraille päivällinen.

Metsäkeikan uutiskuvissa näkyy kuningattaren kasvoilta ärtymys metsässä rämpimiseen ja lopulta ateriointiin puupölkkyjen päällä.

Sen sijaan vähemmälle huomiolle on jäänyt kuningasparin samaiseen vierailuun liittynyt käynti Helsingin keskuspaloasemalla, eli kotoisammin Kallion paloasemalla. Vierailu tapahtui tiistaina toukokuun 25. päivänä. Kauniin keväisenä päivänä Karhupuiston ympäristö oli tupaten täynnä kansaa, tilaisuus on edelleen alueen yleisöennätys.

Kuva 1: Kuninkaallisia keväisessä Kalliossa. Kuningatar Elisabeth ja vierellään kaupunginjohtaja Teuvo Aura, heidän takanaan matolla prinssi Philip. Kuva: Pelastuslaitoksen kokoelmat.

Vierailu alkoi pihalle kunnianosoitukseen järjestäytyneiden yksiköiden tarkastuksella, palokunnan soittokunnan soittaessa brittiläisiä sävelmiä. Sitten vuorossa oli aseman luentosalissa pidetty toiminnan esittely. Kuningattaren seurue tutustui myös aseman tiloihin ja paloasema pihalla järjestettiin myös toimintanäytös. Sen lopuksi palomiesoppilas Martti Sallinen ojensi molempien maiden lipuin koristetulta nostolavalta Englannin lipun värisen kukkakimpun kuninkaalliselle vieraalle. Eikä siinä kaikki: kuningattarelle luovutettiin vielä helsinkiläinen palomieskypärä.

Tilaisuus onnistui erinomaisesti. Toisin kuin metsävierailulla, Elisabeth viihtyi Kalliossa hyvin. Kuningatar itse oli jopa toivonut vierailua ”Euroopan nykyaikaisimmalla paloasemalla”.

Iso-Britannian hallitsijaparin valtiovierailun jälkeen Helsinki huomasi aseman pr-arvon kaupungille ja seuraavina vuosina palolaitos sai ottaa vastaan lukuisia kotimaisia ja ulkomaisia vieraita. Onnistuneet ohjelmat toivat laitoksen henkilökunnalle, jopa nimityksen ”pääkaupungin kunniakomppania”. Vuonna 1991 paloaseman nimi muuttui Helsingin kaupungin pelastuslaitokseksi, kun palolaitos ja Helsingin väestönsuojelukeskus yhdistettiin.

Kuva 2 : Kuningatar Elisabeth ja prinssi Philip viihtyivät silmin nähden hyvin Kalliossa. Kuvassa prinssi keskustelemassa palopäällikkö Rainer Alhon kanssa, kuningatar kuuntelee kiinnostuneena. Kuva: Pelastuslaitoksen kokoelmat.

Ilman kommelluksia ei kuitenkaan Elisabethin ja Philipin vierailu Kallion paloasemalla mennyt. Kun kuningattaren seurue siirtyi auditorio tiloihin hissillä, se yllättäen pysähtyi kerrosten väliin! Hänen majesteettinsa teki nopean ja rauhallisen tilanne arvion: ”The pushead the button” (Te painoitte nappulaa). Oven pieleen nojannut turvamies oli vahingossa painanut hissin pysähdyspainiketta. Painallus oikeaan nappiin ja matka jatkui taas.

Netflix-kanavalla pyörii parhaillaan suosittu, kuninkaallisen perheen elämästä kertova The Crown -sarja. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan nähdäänkö Kallion vierailun tapahtumia sarjassa?

(Lähteet: Samu Nyström, Kaupungin pelastajat – Helsinki ja pelastuslaitos sekä Palo- ja pelastustoimi Helsingissä 150 vuotta, toim. Outi Ampuja)

Juhani Styrman

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.