fbpx

FLEA-lelukauppa Vallilassa myy vanhoja Petsejä, He-Man -ukkoja, Barbeja ja vaikka mitä – lähimmät kilpailijat ovat supermarketteja

Vallilassa osoitteessa Kangasalantie 6 löytyy FLEA-lelukauppa. Sen omistaa Mihhail Borouhhin vaimonsa kanssa. Mihhail ja Olga päättävät yhdessä mitä tuotteita lelukauppaan otetaan myyntiin. FLEA-lelukauppa sijaitsi ensin Kalliossa Suonionkadulla, siitä se siirtyi Näkinkujalle ja kolme ja puoli vuotta sitten nykyiseen sijaintiinsa.

Kaupasta löytyy yksi Suomen suurimmista Littlest Petshop valikoimista. “Petsit” ovat pieniä ja värikkäitä eläinhahmoja joilla on todella iso heiluva pää sekä suuret silmät. Niitä on valmistettu vuodesta 2004 lähtien.

FLEA:ssa myydyt figuriinit ovat aitoja. Suurin osa käytettyjä, mutta löytyy vielä pakkauksessa olevia, osa Petseistä on myös tosi vanhoja. Ne on tarkoitettu yli 4-vuotiaille leikittäviksi. Harvinaisimmat ”Petsit” voivat maksaa monta sataa euroakin ja ne ovat keräilytuotteita. Yhteensä FLEA:sta löytyy yli 1500 Littlest Pet Shop -figuriinia.

Lelukaupassa myydään muun muassa saksalaisen tuotemerkin Scleischin leluja ja japanilaisen Sylvanian Familiesien leluja. Myynnissä on myös vanhempia, harvinaisempia leluja kuten He-Man -ukkoja, Transformers-robotteja ja Monster High -nukkeja. Yhteensä kaupassa on myynnissä tuhansia tuotetta. Uutta myytävää kauppaan tuodaan paljon Keski-Euroopasta.

Lelukauppa FLEA:an voi tuoda omiakin lelujaan myytäväksi ja niistä saa maksun heti.

Paikkaan ovat löytäneet ihmiset myös muualta Suomesta, se on eräänlainen paratiisi tietynlaisille lelunostajille, kertoo Mihhail Borouhhin. Ennen korona-aikoja saattoi lauantaisin olla oven edessä jonoa ennen kuin liike avattiin.

Nykyisin FLEA:n kilpailijat ovat lähinnä supermarketteja, joissa toki myydään leluja mutta valikoimissa ja hinnoissa on eroa.

FLEA-lelukauppa perusti vuosi sitten oman verkkokauppansa jonka volyymit korona-aikoina ovat olleet nousussa. Suurin osa myynnistä tulee kuitenkin vielä kivijalkaliikkeestä.

Verkkokauppa löytyy osoitteesta: www.FLEA.fi.



Lelukauppa Flea on auki kuutena päivänä viikossa, maanantaina 12-19, tiistaisin 10-17, keskiviikkoisin 12-19, torstaisin 10-17, perjantaisin 10-17 ja lauantaisin 11-15.

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *