fbpx

Aulis Lundell Oy:n Liune-showroomissa Fleminginkadulla voi tutustua oviin jotka eivät pyöri vaan liukuvat seinän sisään taskuun

Leena Lundell toimii toimitusjohtajana isänsä Aulis Lundellin nimeä kantavassa yrityksessä. Se perustettiin jo yli neljä vuosikymmentä sitten. Yritys tekee kaikennäköisiä teräsrakenteita erilaisiin rakentamisen tarpeisiin. Sen liukuovia esittelevä showroom sijaitsee Fleminginkatu 12 B:ssä. Tiloja vapautui koronan takia ja Aulis Lundell Oy halusi muuttaa kivijalkaan. Tehtaat ja pääkonttori sijaitsevat Lohjalla.

Liikevaihtoa yrityksellä on kahdeksan miljoonaa ja työntekijöitä nelisenkymmentä. Leena Lundellin mielestä kiertotalous on tärkeää, kierrätyksellä saadaan suuria ilmastohyötyjä ja se auttaa osaltaan pelastamaan meidän tulevaisuutemme, sanoo Leena Lundell.

Aulis Lundell Oy on erikoistunut rullamuovausteknologialla valmistettavien teräsprofiilien tuotantoon ja kevytrakennejärjestelmien kehittämiseen. Sen terästuotteisiin perustuvia ratkaisuja ovat muun muassa väliseinät, alakatot, julkisivut, lattiarakenteet ja moduulit.

Ja tietty Liune-liukuovet. Ne ovat liukuovia, jotka työntyvät seinän sisään. Liune-liukuovet on yrityksen ensimmäinen pintatuote. Yleensä Aulis Lundellin tuotteet sijaitsevat rakenteiden sydämessä ja siis piilossa.

Liune-ovet vievät vähemmän tilaa kuin perinteiset ovet, jotka avautuvat ulospäin. Liune-liukuovi liukuu seinäntaskuun. Ehkä ihmiset eivät ole kyseenalaistaneet kääntyvää ovea, vaikka se vie lattia- ja seinätilaa. Se vie paljon pois sisustuksesta ja kolmellekin neliölle voi tulla aika korkea hinta, tuumii Leena Lundell.

Kuvassa valokuva taiteilija Nina Kellokoski ja Aulis Lundell Oyn toimitusjohtaja Leena Lundell.

Leena Lundell mainitsee, että jos kymmenen vuoden välein iskee kodinuudistuskärpänen ja haluaa jotain uutta, niin voi tehdä toisen oviaukon ja asettaa sinne Liune-oven elementtirungon sisään.

Ovilla pystyy loihtimaan tilaa kaikkiin asuintarpeisiin, toimistoihin, liiketiloihin, motelleihin tai ravintoloihin kertoo Leena Lundell. Kaikkialle mihin tarvitsee esteettömän kulun.

Kesän Lohjan asuntomessuille Aulis Lundell Oy tekee kaksi pientaloa. Taloissa toteutetaan vuonna 2025 voimaan tulevat rakennusmääräykset. Kyse on vähän sama kuin karkkipussien tuotesisältö, pitää kertoa mitä talot oikein pitävät sisällään, selittää Leena Lundell: ”Pystyy sitten kesällä Lohjalla tutkimaan mitä meidän karkkipussista löytyy.”

Taiteilija Lotta Sirenin tauluja on esillä Fleminginkadulla, ja hänen taiteella printattuja ovia voi myös ostaa Liunen verkkokaupasta.

Toinen taloista on kiertotalouden emotalo, ja muodoltaan pyöreä, mikä jo itsessään herättänee ihastusta.

Taloissa on pyritty siihen, että käytetään materiaaleja, jossa on raaka-aineen valmistuksessa maksimoitu kierrätetyn materiaalin osuus ja kierrätysmateriaaleja kuten kiertotaloudessa kuuluukin. Tuote on kierrätettyä ja saanut uuden elämän. On pyritty vaikuttamaan siihen että hiilijalan- ja hiilikädenjälki on mahdollisimman tehokas. Talot elävät luonnon kanssa tasapainossa, selittää Leena Lundell.

Taloissa on myös taideovia, suomalaiset ovat tottuneet valkoisiin oviin, tosin viime aikoina on alettu käyttää enemmälti värejä, sanoo Leena Lundell. Toisessa taloista on myös kolmen taiteilijan sisustamat makuuhuoneet, taloissa on paljolti muutakin taidetta.

Liune on suomalaisen perheyhtiön luoma tilaratkaisu, jossa äänien tekninen hallinta on parhaalla mahdollisella tasolla.

Liune-oville tuli tarvetta kun tuli voimaan esteettömyysvaatimukset 2006, tällöin olivat arkkitehdit pienessä pulassa. Makuuhuoneessa oli parisänky ja ovi eikä sinne oikein muuta mahtunutkaan. Tila pieneni kun piti huomioida invaympyrä keittiöön ja kylpyhuoneeseen, ja siihen otettiin tila muista huoneista. Tähän tilanluontiin Liune on ehdoton ratkaisu, sanoo Leena Lundell.

Siksi etätöissäkin Liunen ovet ovat hyvä ratkaisu kun halutaan lisää tilaa, hän huomauttaa.

Ovissa on paljon vakiotuotteita eri korkeuksiin. Vakiokorkeuden 2,1 m lisäksi on korkeudet 2,6 m asti ja lisäksi valmistetaan erikoistuotteita tilauksesta. Kun tehdään ovia laivateollisuuteen, asiakas toimittaa pintamateriaalin ja loput loihditaan Lohjan tehtaalla.

Aulis Lundell Oy on todella tunnettu yrityskaupan puolella. Kuluttajat löysivät Lundell Oy:n Liune-ovet noin 2015 huitteilla ja silloin päätettiin perustaa verkkokauppa, jotta kuluttajat pystyisivät asioimaan sen kanssa. Nykyään he tekevät kauppaa kaikkien kanssa jotka haluavat tehdä jotain uutta ja uudistaa tilaa. Tuotanto soveltuu paitsi uudistuotantoon niin myös korjauspuolelle.

Kaikki rakentajat osaavat tehdä Liunen kanssa töitä, uskoo Leena Lundell. He voivat myös suositella asennusliikkeitä. Jos kyse on isommasta kohteesta niin he tulevat antamaan asennusneuvontaa.

Lundell Oy on tunnettu yritys, jonka kilpailijat tulevat ulkomailta. Suurin kilpailija on kuitenkin puu, jonka vahvaa asemaa tuetaan vieläkin myös poliittisesti. Puu on kaunis pintamateriaalina, mutta rakenteisiin sopii parhaiten teräs, huomauttaa Leena Lundell. Teräsprofiilit ja kipsilevyt sopivat täydellisesti yhteen teknisten ominaisuuksiensa takia, rakenteesta tulee siten elämätön.

Fleminginkadun showroom on tällä hetkellä auki sopimuksen mukaan. Jos koronarajoituksia höllennetään kesällä, niin ovigalleriaa pidetään arkisinkin auki.

LINKKI: https://www.aulislundell.fi/naytasivu/Tilaratkaisut+esilla+ovigalleriassa/8/794

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *