Kymmenen paikkaa, jotka kannattaa kokea Helsingissä

Helsinki on Suomen suurin kaupunki ja samalla toiseksi suurin pohjoisin pääkaupunki. Se tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa niin reissaajille kuin paikallisillekin. Lyhyiden etäisyyksien ansiosta monet paikat on helppo kokea vaikka saman päivän aikana.

Unsplash

Helsinki on viihtyisä iso kaupunki Etelä-Suomessa ja samalla tietysti Suomen pääkaupunki. Se tarjoaa paljon nähtävää kenelle tahansa. Liikkuminen julkisilla on helppoa ja nopeaa, sillä vaihtoehtoina on kulkea metrolla, bussilla, raitiovaunulla, veneellä tai vaikkapa junalla.

Helsingillä on paljon tarjottavaa

Tässä artikkelissa käymme läpi kymmenen mielenkiintoista kohdetta Helsingissä, joissa kannattaa ehdottomasti käydä. Mukana on muutamia tunnettuja kohteita, mutta myös vähemmän tunnettuja.

Nauti herkullisesta ruoasta tai kahvikupillisesta Kalliossa

Helsingin Kallio on alue, josta löytyy valtava määrä ravintoloita ja kahviloita sekä tietysti yöelämää. Se on rosoinen mutta trendikäs kaupunginosa, jossa kannattaa käydä tutustumassa. Kahvilat ovat mukava paikka tarkastella paikallista elämää, jonka lisäksi siinä pääsee itsekin vähän rentoutumaan. Kahvikupillisen ääressä voi hengähtää ja pyöräytellä rahapelejä esimerkiksi sivustolla casino.netbet.com/fi/ näppärästi puhelimella tai lukaista vaikka omaa suosikkikirjaansa.

Monien sydämet valloittanut Sandro tarjoaa herkullisia brunsseja sekä illallista Afrikan ja Lähi-Idän makujen tahdissa. Viihtyisiä olohuoneen tyyppisiä kahviloita ovat muun muassa Helsinginkadun Rupla ja Karhupuiston IPI Kulmakuppila.

Useita vaihtoehtoja taiteen ystäville

Taiteesta kiinnostuneille Helsinki tarjoaa monia mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Yhtenä vähemmän tunnettuna on Amos Rex -taidemuseo, joka avasi ovensa uudistettuna vuonna 2018. Erikoinen arkkitehtuuri näkyy maanalaisina näyttelytiloina, joita voi nähdä Lasipalatsin ja sen aukion alapuolella tai elokuvateatteri Bio Rexissä. Arkkitehtuurin lisäksi kansainväliset näyttelyt ovat saaneet monet kiinnostumaan museosta.

Yksi tunnetuimmista nykytaiteen museoista on tietysti Kiasma, joka on Suomen tärkein museo modernille taiteelle. Museo avasi ovensa vuonna 1998 ja on ollut hyvin suosittu niin suomalaisten kuin matkailijoidenkin keskuudessa. Kuukauden ensimmäisenä perjantaina Kiasmassa pääsee käymään ilmaiseksi ja sieltä löytyy myös museokauppa sekä kahvila.

Mainitsemisen arvoinen on myös Ateneumin taidemuseo, joka on Suomen tunnetuin. Se sijaitsee aivan keskustassa rautatieasemaa vastapäätä, joten siellä vierailu on todella helppoa. Ateneum sisältää Suomen laajimman ja vanhimman taidekokoelman, sillä sieltä löytyvät muun muassa Vincent van Goghin, Hugo Simbergin ja Akseli Gallen-Kallelan teoksia. 

Nauti vehreydestä keskellä kaupunkia

Vaikka kyseessä on iso kaupunki, Helsinki tarjoaa myös vihreitä maisemia. Yksi suosituimmista on Esplanadin puisto, joka etenkin kesäisin tarjoaa loistavat puitteet piknikille. Siitä on helppo jatkaa myös shoppailua monissa eri liikkeissä.

Keskellä kaupukia voi päästä suoraan landelle, sillä Viikin pellot tarjoavat todellista maaseutuelämää. Alue sopii hyvin lenkkeilijöille ja muille ulkoilijoille. Mikäli haluaa nähdä lisää kotieläimiä, voi suunnaksi ottaa Haltialan kotieläintilan. Siellä järjestetään erilaisia tapahtumia ja matkailijat voivat herkutella paikan päältä löytyvässä ravintolassa ja kahvilassa.

Vesiteitse Suomenlinnaa tutkimaan

Suomenlinna on hyvin suosittu matkailukohde, mutta se kuitenkin ansaitsee maininnan myös tässä artikkelissa. Se tarjoaa yllättävänkin paljon nähtävää ja koettavaa, jonka lisäksi se on kesäaikaan loistava piknik-kohde. Ja jos historia kiinnostaa, niin Suomenlinnasta löytyy Suomen ainoa historiallinen sukennusvene nimeltä Vesikko. Halutessaan sukennusveneessä pääsee käymään myös sisäpuolella.

Vallilassa yhdistyy uusi ja vanha

Yksi ehkä Helsingin idyllisimmästä alueista sijaitsee Vallilassa. Se yhdistää sopivasti uutta ja vanhaa, ja erityisesti Puu-Vallila on kaunista seutua vanhoine värikkäine puutaloineen. Sieltä löytyy myös piiloputiikkeja ja kahvila. Puu-Vallilan kapeilla kaduilla on ihan erityinen tunnelmansa.

Nauti merikylpylästä ympäri vuoden

Kauppatorin tuntumasta löytyy monille tuttu Allas Sea Pool. Täällä voi nauttia uintielämyksestä ja saunasta ympäri vuoden. Merikylpylä sisältää kolme saunaa sekä kaksi erilaista merivesiallasta, joista toinen on lämmitetty ja toisessa on sama lämpötila kuin meressä. Kesäisin Allas Sea Poolilla voi nauttia monenlaisista ulkoilmakeikoista.

Unsplash

Helsingillä on paljon tarjottavaa

Helsinki on iso kaupunki, josta ei nähtävyydet lopu heti kesken. Tunnetuimpien nähtävyyksien lisäksi se sisältää paljon vähemmän tunnettuja kohteita, joihin kannattaa myös suunnata. Kyseessä on todella monipuolinen kaupunki, joka tarjoaa kaikille kaikkea.

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.