Kallion Kävelyfestivaali 30 vuotta

Lehdistötiedote – julkaisuvapaa

Maailman vanhin säännöllisesti järjestetty kävelytapahtuma Kallion kävelyfestivaali täyttää 30 vuotta. Tapahtuma sai alkunsa Vuosaaressa kesällä 1993, eikä sillä alkuun ollut nimeä. Jossakin vaiheessa sitä kutsuttiin ”vuorikävelyksi, koska opastukset tapahtuivat Mustavuorella ja senlinnoitusalueella”.

Parin vuoden jälkeen tapahtuman pääpaino siirtyi Helsingin itäiseen kantakaupunkiin ja nimeksi vakiintui Kallion kävelyfestivaali (Kf). Samalla festivaali alkoi järjestää ympäri vuoden säännöllisiä opastettuja kävelyjä vähintään kerran kuussa eri aiheista.

Juhani Styrman: ”Kallion kävelyfestivaali vie retkille erikoisiin paikkoihin. Kuten: Hanasaaren suljettu voimalaitos. Kallion kattojen ylle.”

Kf pyrki jo alusta alkaen tarjoamaan vaihtoehdon perinteiselle turistiopastuksille. Samalla se mullisti käsityksen siitä millaisia kaupunkiopastukset voivat olla aiheeltaan.

Kf on järjestynyt 30 vuoden aikana lähes 1000 yleiskävelyä. ”Joka on lajin epävirallinen maailmanennätys.” Ohjelmistossa oli jo 2000-luvun alussa rikoskävelyjä, joita veti dekkarikirjailija Ata Hautamäki. Festivaalin on järjestänyt myös erilaisia kokeiluja kuten: yökävelyjä, Maanalainen Kallio, Kallion kattojen yllä.

Festivaalin ohjelmistossa on ollut jo 90-luvulta alkaen erilaiset elokuva-aiheiset kävelyt, joissa aiheina ovat ollut kadonneet elokuvateatterit sekä elokuvien kuvauspaikkoja esittelevät kierrokset. Kf:n ohjelmistossa on myös kymmeniä arkkitehtuuriaiheisia opastuksia.

Kallion kävelyfestivaalilla on opastettujen kävelyjen rinnalle myös Omatoimikävelyjä. Ne nousivat arvoon arvaamattomaan koronavuosina, jolloin yleisötapahtumat olivat kiellettyjä tai rajoitettuja.

Kuva 3:  Kallion kävelyfestivaalin arkkitehtuuriaiheiset kävelyt ovat suosittuja (kuva Marit Henriksson)

Kallion kävelyfestivaali juhlii merkkivuottaan tietenkin kävellen. Virallinen juhlaohjelmisto alkaa tiistaina 15.8. klo 19.00 Kallion iltakävelyllä. Kf 30 vuotta ohjelma julkaistaan kokonaisuutena syksyn aikana sivulla www.kallionkavelyfestivaali.fi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.