Urban Gourmet Lyyran alakerrassa tekee ravintoloita uudella konseptilla

Urban Gourmet on hiljattain avautunut Lyyran alakertaan. Se pyrkii tekemään ravintolayrittäjyyden konseptia uudelleen. Homma toimii niin, että asiakkaat istuvat vapaasti pöytiin ja tilaavat haluamaltaan ravintolalta applikaatiolla annoksen.

Urban Gormetin takana on israelilaissyntyinen Doron Karavan. Häntä pyydettiin pyörittämään ravintolakeskittymään Lyyraan. Tästä on nyt kolme vuotta. Hän on asunut Suomessa 22 vuotta ja on ollut perustamassa Gastronauttia ja Fafa’sta.

Urban Gourmetissa toimivat ravintolat Roskakala (suomalaista kalaa), Otoro (Japanilainen fuusiokeittiö), Klandestina (Meksiko), Humus Brothers (Lähi-Itä) ja Temple (Nepali). Lisäksi tiloissa on ranskalainen leipomokahvila L’Artisan le Cafe, sekä yhteinen baari.

Doron Karavan etsii kestävää yritysmallia. Hän sanoo, että kokit ja muut ravintolapyörittäjät ovat usein taitelijoita, eivätkä mitään häikäiseviä bisnesosaajia. Tämä on myös yksi syy siihen, että ravintolat usein epäonnistuvat.

Urban Gourmet on kuin levy-yhtiö ravintoloille, sanoo Doron Karavan.

Urban Gourmetissa yrittäjät eivät maksa tiloista vuokraa, vaan homma toimii provisio-periaatteella.

Urban Gourmetissa on yhteensä 300 asiakaspaikkaa. Doron Karavan antaa esimerkin Viru-keskuksesta Tallinnasta, jossa kaikki ravintolat ovat omaehtoisia yrittäjiä. Siellä on yhteensä 12 eri keittiötä. Vuokranantaja hyötyy, kun hän voi myydä tiloja kaikille erikseen.

Applikaatio-perustainen ravintolakeskittymä tarkoittaa Doron Karavanin mukaan tulevaisuutta ja uutta vuosituhatta. Hän pitää itseään lähinnä visionäärinä.

Alku on ollut lupaava ja metrokin tuo ihmisiä ravintoloihin. Asiakkaille UG tarkoittaa sitä, että samaan pöytään voi tilata ruokaa eri ravintoloista, joten jokaiselle löytyy ruokaa oman maun mukaan. Myös se, että ravintolakonseptit ovat uniikkeja ja autenttisia, eivät tuttuja ketjuja, tekee kokemuksesta mielenkiintoisen. Kaikki ravintolat ovat tarkkaan valittuja, ja heitä on myös autettu konseptinsa kehittämisessä.

Mukana ravintoloita valitsemassa ja kehittämässä ovat Doronin lisäksi olleet Teresa Välimäki ja Lotten Lindborg (ruoka-alan moinitoimijoita) sekä Risto ”Ripe” Mikkola (mm. Kotipizzan tuotekehityspäällikkö) ja Mika ”Pikkis” Tuomonen (Social Burgerjointin perustaja).

Ravintolat Urban Gourmethen valikoituivat omistautumisen, intohimon ja taitojen pohjalta.

Doron Karavan sanoo visiokseen, että hän tekee huokeaa ja terveellistä ruokaa.

Sisustuksen on suunnitellut arkitehtitoimisto Amerikka, yhdessä Doronin tiimin kanssa. Hän sanoo siustuksen olevan himan funkahtava ja hullu, vähän poissa tästä maailmasta.

Tulevaisuudessa Urban Gourmet järjestää jazz-klubeja ja komiikka-iltoja.

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.