Unit Markt on täysin kertakäyttömuovista vapaa, hävikkiä viikossa laatikollinen – mitä jos kaikki lasipurkit olisivat pantillisia?

Unit Markt Vallilassa toimii osoitteessa Hämeentie 92. Se on sijainnut paikalla nyt joulukuusta lähtien. Unit Marktin omistaja Oona Jokisen mukaan se on Suomen ensimmäinen zero waste -lähikauppa eli on täysin kertakäyttömuovista vapaa.

Unit Marktin tuotteista 99 prosenttia on luomua. Tuotteet ovat puhtaista raaka-aineista ja myytävä kosmetiikka ja kodin puhdistusaineet eivät sisällä myrkyllisiä kemikaaleja. Lisäksi tarjolla on kestopulloja, -juomapillejä ja -kasseja, kaikkea mitä ihminen arjessa tarvitsee, sanoo Oona Jokinen.

Hän on toiminut yrittäjänä kuusi vuotta mutta markkinointi- ja muoti-alalla ja on tehnyt paljon suomalaisten vaatesuunnittelijoiden kanssa töitä.

Liikkeestä löytyy myös kuusipaikkainen kahvila. Sieltä saa klassisia kahvijuomia, viherlatteja, yrttiteetä ja raakakakkuja. Kahvilaa Oona Jokinen kuvaa olohuonemaiseksi, siellä voi pistäytyä ja lähteä taas kotiinpäin tai kävelylle. Kahvilassa on ollut taiteilijoitakin piirtämässä.

Oikea hittituote liikkeessä on maapähkinävoikone, jossa asiakkaat saavat itse valmistaa maapähkinävoita. Tuorekasvikset tulevat Ranskasta ja ne ovat täyttä luomua. Valikoima vaihtuu joka viikko.

Hävikkiä Unit Marketissa tulee yksi laatikollinen viikossa, joka sekin hyödynnetään omassa tuotannossa, kuten tekemällä raakakakkuja. Mitään ei heitetä roskiin, kertoo Oona Jokinen.

Asiakkaita käy laidasta laitaan, moni tietää mitä tulee liikkeestä etsimään. Asiakkaita liikkeeseen tulee paljon Espoosta ja Vantaalta, ympäri Helsinkiäkin.

Yrttiosasto on runsas, saksalainen herbalisti on suunnitellut sen. Löytyy myös valmiita yrttejä ja reseptejä. Asiakas voi itse mitata yrttejä ja valmistaa omiakin.  Neuvoja saa mikä yrtti sopii mihinkin. ”Meillä on pelkästään kaksitoista klassista erilaista teepohjaa, erinäköisiä syötäviä kukkia, erinäköisiä villiyrttejä, sekä kotimaisia että ulkomaisia”, kertoo Oona Jokinen.

Löytyy myös Meksikosta tuotua Damianaa joka on poimittu villistä luonnosta.

Tällä hetkellä Unit Marktin kotimaisuusaste on noin puolet. Yrteistä mm. kamomilla on suomalaista, ruokamausteiden yrtit ovat nekin kotimaisia. Samoin hampputuotteet, kaurat ja kosmetiikkaa, joka tuotetaan yhdessä kotimaisten kosmetiikkavalmistajien kanssa. 

Oona Jokinen huomasi nopeasti että Unit Marktin konseptia oli odotettu. Vallilasta löytyi upea iso liiketila, joka on ennen ollut pankki, välillä valokuvastudio ja kirpputori. Tila löytyi Oikotien viimeiseltä sivulta.

”Vallilassa asuu, uskoisin, sen kaltaista jengiä joka arvostaa tätä, joilla on kestävät arvot. Meillä on raaka-aineita mistä voi itse valmistaa ruokaa, on myös hyvin sellainen mitä asiakkaamme arvostavat”, hän sanoo.

Nykyisessä koronaviruksen ajassa ei Unit Marktissa ole havaittu katoa, se kun on ruokakauppa, sanoo Oona Jokinen. Ihmiset tarvitsevat arjessaan hygieniatuotteita ja elintarvikkeita. Nyt Unit Markt etsii uusia toimintamuotoja, avaa kotiinkuljetuksen ja verkkokaupan.

Varasto tyhjeni kun koronavirus iski, meni riisit, kaurahiutaleet ja puhdistustuotteet. Erityisesti Oona Jokinen kiittelee yhteistyökumppaneitaan. Yksi heistä teki parissa päivässä antibakteerisen antiseptisen siivoussuihkeen ja käsisaippuaa. Reagointi on ollut nopeaa, hän sanoo.

Toistaiseksi tavara kauppaan on liikkunut normaalisti. Unit Marktlaiset myös hakevat tuotteita mitä eivät yhteistyökumppanit suoraan kauppaan valmiina toimita. Voi olla että rajat sulkeutuvat ja Ranskasta tuodut tuorekasvit joudutaan tilanteen mukaan miettimään uudelleen.

Liikkeeseen tulijat ovat jo aiemmin käyttäneet käsien- ja astianpesupistettä. Konsepti on sellainen että hygienian kanssa on oltava tarkkana. Kehotamme asiakkaita liikkeeseen tullessaan ja poistuessaan pestä kädet, sanoo Oona Jokinen. Unit Marktissa tehdään myös jatkuvaa mekaanista puhdistusta.

Erityisesti Oona Jokinen haluaa nostaa esiin liikkeessä käytettävät lasipurkit. He kampanjoivat sen puolesta että nekin olisivat pantillisia juomapullojen tapaan. Se olisi tulevaisuuden ratkaisu ja kestävä. ”Ovatko biohajoavat pakkaukset kestävä ratkaisu? Koska niitä joutuu jatkuvasti valmistamaan, ne ovat kertakäyttöinen tuote”, kysyy Oona Jokinen.

Lasipurkit voi puhdistaa hygieenisesti. Tällä hetkellä Suomen lasipurkit menevät Britteihin uudelleen sulatettaviksi. Uuden lasin valmistaminen tuottaa päästöjä, mutta mitäs jos se putsattaisiin aina uudelleen?

Hän ehdottaa että lasipurkit puhdistettaisiin paikallisesti ja laitettaisiin taas uudelleen käyttöön. Purkit voisi aina palauttaa takaisin liikkeeseen. Palauttaessaan kassillisen lasipurkkeja Unit Marktiin saa irtotuotteista viiden prosentin alennuksen. ”Me toivomme että tästä tulisi globaalimpi tapa kierrättää”, sanoo Oona Jokinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.