Skip to content
Torsti Lehtinen on valmistelemassa kirjaa Helsingin yleisistä saunoista. Hänellä on haastatteluaineistoa nauhurilla monta kymmentä tuntia. Kirja käsittelee, ei Suomen, vaan nimenomaan stadin saunoja. Ne ovat hänen mukaansa hyvin dokumentoituja siltä osin, mitä kalusteita, sinkkiämpäreitä tai lauteita niissä on, mutta lauteilla ja pukuhuoneissa kuultuja tarinoita ei ole välitetty jälkipoville.
Torsti Lehtinen on julkaissut paljon urallaan, mutta ei vielä saunoista. Hänen viimeisin kirjansa on kolme viikkoa sitten ilmestynyt Matissen kappeli, josta hän on saanut kiittävää palautetta.
Saunakirja tallentaa saunojen henkilökunnan ja saunojien henkilökohtaisia muistoja. Oli kuppareita, saunottajia, kassoja ja limonadin myyjiä. Kirjaan on otettu myös tarinoita uusimmista saunoista kuten Löylystä tai Jätkäsaaren saunasta. Kallion Arla ja Kotiharju ovat mukana, kuten myös ”klassikko” Yrjönkadun uimahalli.
Kirja on täytynyt rajata sodanjälkeiseen aikaan, sillä sitä varhaisemmalta ajalta ei oikein ole muisteluita säilynyt. Myös Torsti Lehtisen omat muistot ryydittävät tarinoita.
Kirjaprojekti on vaatinut hieman rahaakin, sillä Torsti Lehtinen ei ole haastateltaviaan kuivin suin halunnut istuttaa. Kymmeniä kuppeja kahvia ja pari oluttakin on juotu. Hän on saanut Suomen saunaseuralta pienen starttirahan, mutta jostakin pitää hakea lisää.
Kirjassa on paljon tarinoita. Kerran raitiovaunussa eräs saunottaja oli kailottanut kovalla äänellä tutulle saunojalle, että ”kiva nähdä teitä vaihteeksi vaatteet päällä”. Se sai monen pään kääntymään.
Saunoissa myytävät pesuvamput olivat paperikuitua, joka kuori tehokkaasti ihoa pois kun niillä hankasi.
Torsti Lehtinen muistelee pettyneensä, kun hän kerran saunapäivänä osti itselleen limpsapullon. Hän sai itse valita, minkä ottaisi ja päätti kokeilla jotain uutta. Etiketissä luki ”Vichy”, mitä hän piti hienona nimenä. ”Meinasi itku päästä, kun maistoin”, sanoo Torsti Lehtinen.
Oli naistensaunat ja miestensaunat. Eräs poika, joka oli sotaorpo, kävi tätinsä kanssa saunassa jonnekin toiselle ikäkymmenelle. Muut tädit alkoivat ihmettelemään että mitä melkein murrosikäinen poika täällä tiirailee ja alkoipa häntäkin jo naisten alastomuus kiinnostaa, joten oli siirryttävä miesten puolelle.
Yleisiä saunoja oli vielä sodan jälkeen rutkasti, mutta 60-luvulla ne alkoivat vähentyä, kun joka taloon tuli talosaunoja ja asuntoihin ikiomiakin saunoja.
Torsti Lehtinen muistelee lapsuuttaan puutalon hellahuoneessa. Vesi haettiin ämpärillä pihanperän kraanasta ja likavesi kannettiin likakaivoon. ”Silloin ainoa mahdollisuus pitää itsensä jokseenkin hajuttomana oli viikoittainen sauna, se oli välttämätön”, hän kertoo.
Nyt sauna ei enää ole puhdistautumisen kannalta välttämätön, kun kaikilla on yksityisiä saunoja, kylpyhuoneita ja suihkuja. Sen funktio on kokonaan toinen, se on kohtaamisen, tarinoinnin ja yhdessäolon paikka, kertoo Torsti Lehtinen.
Hän on toiminut kunniapuheenjohtajana Kotiharjun saunan Akateemisessa saunakerhossa. ”Tiedät saunan, missä istutaan ulkona ja lumihiutaleet sataa selkää”, hän sanoo.
Nykyään kerhon kutsuu koolle uusi saunamajuri, mutta Torsti Lehtinen osallistuu saunontaan aina kun voi. ”Se on meille tarinoinnin paikka”, hän sanoo. Saunan jälkeen jatketaan Cellaan syömään, missä on vakiopöytä, saunanlauteilla käynnistettyä keskustelua ei aina malteta lopettaa.
Saunassa saa ”puhua suunsa puhtaaksi”, mitä Torsti Lehtinen pitää mainiona ilmaisuna.
Erityisesti Torsti Lehtinen haluaa kiittää Kimmo Helistöä, Arlan saunan osaomistajaa. Kimmo Helistö on edistänyt kirjaprojektia monin tavoin. Milloin hän ei itse osaa vastata johonkin kysymykseen, Kimmo Helistö tietää jonkun, joka osaa.
Aikoinaan Torsti Lehtisen perhe kävi monissa saunoissa. Varsinainen kotisauna oli osoitteessa Neljäs linja 14 Kallion koulua vastapäätä, pihan perällä. Hän kävi jo pikkupoikana myös Kotiharjun saunassa ja harvakseltaan myös Arlassa ja Itäisen Brahenkadun ja Wallininkadun saunassa
Sota-ajan jälkeen saunan lauteilta aukesi rankka näky. Sodan runtelemat miehet istuivat lauteilla, joltain puuttui jalka, joltain käsi. Jonkun vartalossa irvistivät kranaatinsirpaleen repimät kraaterit.
Saunoissa käytiin läpi sotamuistoja: ”Välillä ne meni niin hurjiksi että jos ne kaikki kasapanokset olisivat lentäneet rintamalla niin Suomi olisi voittanut koko sodan”, naurahtaa Torsti Lehtinen.
Sodasta jäi kauhea trauma, kakkoskaupunki Viipuri menetettiin ja 100000 miestä haavoittui tai kaatui. Mikä parempi paikka käsitellä näitä asioita kuin saunanlauteet, toteaa Torsti Lehtinen. Välillä käytiin ottamassa pilsneriä tai vaakunaviinaa pukukaapin piilopullosta, sitä katsottiin läpi sormien.
Mutta jos käyttäytyi häiritsevästi niin näytettiin ovea ja nopeasti. ”Jos se pysyi kohtuudessa niin se lohtu sallittiin”, sanoo Torsti Lehtinen.
Joku teki punnerruksia näyttääkseen ruumiinkuntoaan, joku oli tarinaniskijänä. Vittumainen Virtanen eli pomo joka ei tajua mitään sai saunanlauteilla kuulla kunniansa.
Sauna kirvoitti kaikki nämä miestenjutut. Vaimot eivät olleet vahtimassa ja takarajaa lähteä ei oikeastaan ollut vaikka sellainen kai virallisesti oli määritelty Tuntui, että aikaa vain on.
Pikkupojasta asti Torsti Lehtiselle on ollut Yrjönkadun uimahalli erittäin merkittävä. Se oli pitkään Helsingin ainoa uimahalli. Käärmetalolle Käpylään tuli pieni uima-allas, mutta se oli vain asukkaiden käyttöön. Myöhemmin tuli Helsinginkadun uimahalli, missä Torsti Lehtinen kävi usein.
Yrjönkatua hän kehuu, sen 11 euron eläkeläistarjous on erinomainen. Kolme erilaista saunaa, pukuhuone, jossa makuulaveri, kylpypyyhkeet ja kylpytakki. Arvotavarat saa talteen lukon taakse. Voi tilata vaikka olutta. ”Kaksi tuntia täyttä ylellisyyttä”, hän sanoo.
Tärkeä paikka hänelle on myös uimastadion joka rakennettiin Helsingin olympialaisia varten, sieltä löytyy myös saunoja.
Torsti Lehtisen tukka värjäytyi vihreäksi kuin ruoho hänen uituaan kloorivedessä. Hän ui joka päivä kilometrin matkan 50 metrin altaassa.
Kerran hän kiipesi kymmenen metrin korkeuteen hyppytelineille. Hän huomasi, että ei uskalla hypätä sieltä. Kuului kuulutus: ”Nuorimies joka siellä seisoo tyhjänpanttina kerrostelineellä, hypätkää tai tulkaa alas”. Hän pelasti kunniansa laskeutumalla seitsemään ja puoleen metriin, josta loiskautti jalat edellä alas.
Olympiavuonna uimastadionilla lekotteli musta mies viltillä. Häntä kokoontui lähes satapäinen poikakatras katsomaan, oli mukana muutama tyttökin. Torsti Lehtinen vain paineli letkeästi ohi, hänen äitinsä oli hotellissa töissä ja hän oli nähnyt mustan miehen ennenkin: ”Maailmanmiehen elkein kävelin vaan ohi, antaa muiden tuijottaa, minähän en ventovierasta mene häiritsemään.”
