Soundtools on erikoistunut kaikkeen mikä liittyy äänentallentamiseen ja -toistamiseen, korona-aikoinakin halutaan kokeilla tuotteita ennen ostopäätöstä

Jan Strandberg, lempinimeltään Jysky, toimii myymäläpäällikkönä Soundtoolsissa.
Myymälä palvelee Konepajan kyljessä osoitteessa Teollisuuskatu 21. Soundtools on
erikoistunut äänentallentamiseen ja -toistamiseen.


Siis studiopuoleen, mutta se myy myös muun muassa kitaroita ja vahvistimia, ukulelejakin
löytyy iso valikoima, ne ovat kovassa suosiossa nykyään.


Myymälä on avautunut kymmenisen vuotta sitten. Kulmat ovat palvelleet hyvin, Konepajan
alue vilkastuu koko ajan ja Vallilan teollisuusalueen studioista tulee paljon asiakkaita.
Musiikkiskene naapurustossa kehittyy edelleen, yhteistyötä tehdään naapurustossa sen
mukaan mitä keksitään, kommentoi Jan Strandberg.


Soundtools kuuluu samaan konserniin Studiotecin kanssa. Studiotec tekee tukkumyyntiä,
asennuksia ja järjestelee isompia keikkoja, Soundtools tekee kuluttajille suoramyyntiä ja
nettikauppaa. Soundtools työllistää neljä henkeä, konserni kuutisenkymmentä.
Jan Strandberg painottaa että kaikki myyjät ovat musiikkialan ihmisiä, konsernin omistajaa
Jan Strålmania myöten, joka on pitkän linjan kitaristi.


Soundtoolsissa myydään isoja brändejä maailmalta, mutta myös pienempiä ja
erikoisempia brändejä. Soittohuoneessa on näytillä Schecterin kitaroita, joka on
amerikkalainen merkki. Myynnissä on ihan perustavaraakin kuten kitarankieliä ja
rumpukapuloita. Äänikortteja myydään myös hyvin.


Korona-aikoina myynti hiukan vaihtelee. Nettikauppa on kovassa kasvussa, noin puolet
myynnistä tulee netistä. PA-laitteet eivät myy, kun tapahtumia ei voida järjestää, mutta
kotistudiotarpeita ja etätyöpistetavaraa myydään kyllä.

Helsingissä on kymmenisen musiikkikauppaa, mutta ne toimivat verraten hyvässä
yhteistyössä, kaikkien suurin kilpailija tällä hetkellä ovat ulkomaiset nettikaupat. Soittimia
halutaan yhä kokeilla ennen ostopäätöstä.


Soundtools on tarjonnut koronasulkujen ajan ilmaisia toimituksia ja tuotteet ovat löytäneet
hyvin perille. Maailmalta on kuitenkin hankala tilata komponentteja logististen ongelmien
vuoksi. Oikein mitään ei saada rakennetuksi, selittää Jan Strandberg.


Myymälässä on myös tila studiomonitoreiden kuuntelua ja testausta varten. Juuri nyt
suurin tuleva juttu on suomalainen efektiprosessori ja vahvistinmallintaja Neural DSP
Quad Cortex: ”On hienoa että Suomessa suunniteltu ja tehty laite, joka on musiikkialan
seuraavia isoja juttuja”, sanoo Jan Strandberg. Sitä on suunniteltu naapurissa
Elimäenkadulla.


Vahvistimia ostetaan vähän sen mukaan mihin käyttöön ne tulevat, onko ne liveä,
treenikämppää vai kotisoittoa varten. Haluaako putkivahvistimen, modernimman
transistorivehkeen vai siirtyä täysin digitaaliselle puolelle, kertoo Jan Strandberg.
”Myyjän isoin virka on ratkaista ongelmat, joita asiakkaalla saattaa olla.”, hän jatkaa.

Korona-aikanakin ihmiset haluavat tulla liikkeeseen juttusille, kohtaamaan muita ihmisiä.
Tämä on ok, sillä Jan Strandbergin mukaan liikkeessä pidetään maskeja ja tarjolla on
desinfiointia, pidetään paikat siistinä. Ehkä loppukesästä päästään jo järjestämään
festareitakin.


Ennen korona-aikaa Soundtoolsin tiloissa järjestettiin pieniä kitaraklinikoita ja -koulutuksia.
Sitä varten on esiintymislava, jossa on nahkasohvat jotka ensimmäisinä kannettiin
liikkeeseen sisään. Osa klinikoista ja koulutuksista on striimattu.


Kivijalkaliikkeet eivät musiikkialalla ole mihinkään häviämässä, sillä jokainen soitin on
yksilö jota on hyvä kokeilla, kommentoi Jan Strandberg.

Nyt saat Soundtoolsin verkkokaupasta -10% ostoksistasi 14.6.2021 saakka, käyttämällä ostoskorissa alennuskoodia: DigiSound10

Alennus on hyödynnettävissä myös jo alennettuihin tuotteisiin, mutta ei koske Neural DSP Quad Cortex laitetta.

Verkkokauppaan pääset tästä: https://soundtools.fi/

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.