Uusi ajatus löytyy metsästä

Teksti: Tiina Lindholm, toiminnanjohtaja, THM

Esko Jalkanen – Luonnonvoimat Yhdistys ry

Saariniemenkatu 3, 00530 Helsinki

www.eskojalkanen.net

Moni haluaa arkielämän kiireiden keskellä päästä tavalla tai toisella yhteyteen jollakin lailla luonnon kanssa ja sitä kautta tuntea itsensä osana luontoa. Metsässä voi rauhoittua tai kuntoilla vuodenaikaan sopivilla tavoilla sekä myös hyödyntää monia metsän antimia. Jos joku sattuu pysähtymään pidemmäksi toviksi metsän hiljaisuuteen, jolloin aistitoiminnotkin herkistyvät enemmän, hän voi alkaa nähdä suurempia totuuksia luonnosta ja sen laeista. Ihminen on myös osa luontoa ja siten metsän salaperäisempään puoleen tutustuminen voi antaa aivan uutta ajattelemisen aihetta luonnosta ja omasta itsestä kiinnostuneille. Tätä kautta on mahdollista löytää jopa aivan uusi, luonnonmukaisempi suunta omallekin elämälle. Näin kävi aikanaan myös oppi-isälleni metsänhoitaja Esko Jalkaselle (1921-2007), jolle luonto alkoi paljastaa ihmeellisiä salaisuuksia. 

Työskenneltyäni 15 vuotta terveydenhuollon piirissä, tunsin jonkinlaista sisäistä tyhjyyttä, johon lähdin etsimään vastauksia. Näin  Esko Jalkasen televisiossa, Lievestuoreella, kulkevan pajunoksan kanssa pihapiirissään luontoa tutkien. Silloin kiinnostukseni heräsi, että mitä tämä Jalkanen siellä pihalla oikein tekee. Päätin painaa hänen nimensä jollakin lailla mieleeni, koska tulin ohjelmaan mukaan vasta aivan sen viime metreillä, enkä nähnyt siitä kuin vain loppuosan. Jalkasen nimen muistamisen helpottamiseksi ajattelin, että hänen nimensä liittyi jotenkin ihmisen raajoihin, jalkoihin. Niin sitten tapahtui, että toipuessani terveydenhuollossa vietetyistä rankoista työvuosista löysinkin kirjakaupasta Esko Jalkasen kirjan Luonnon salaisista voimista. Kirjan kannessa ei komeillut hänen kuvansa, jotta olisin voinut tunnistaa kirjantekijän mieleisekseni, mutta Jalkanen-sana toi mieleeni, että tämähän on se sama Jalkanen, jonka olin nähnyt telkkarissa. Näin kirja tuli haltuuni ja se tempasi minut heti mukaansa. Kirjan luettuani minulle nousi valtava halu saada tietää tarkemmin, miten kirjassa mainittuja luonnon salaisia voimia voisi toteuttaa käytännön tasolla ja olisiko minullakin mahdollisuuksia tällaiseen toimintaan.

Sainkin pian puhelimitse yhteyden Jalkaseen ja siitä alkoikin ihmeellinen yhteistyömme, joka jatkui yli 10 vuotta aivan hänen kuolemaansa asti. Huomasin kursseilla kouluttautumisen myötä, että pian olin myös aktiivisesti mukana juuri perustetun Jalkasen nimeä kantavan Luonnonvoimat Yhdistyksen toiminnassa ja myöhemmin minusta tuli Jalkasen nimeämänä hänen työnsä jatkaja kurssitoiminnassa ja salaisten voimien tutkinnassa. Näissä vapaaehtoistyön merkeissä olen tällä tiellä ollut nyt jo yli 20 vuotta, pitäen Lähi- ja Etäkursseja luonnon salaisista voimista ja niiden käytöstä sekä kirjoittaen kirjoja.

Kun Jalkasen syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi 100 vuotta, päätimme Yhdistyksessä juhlistaa hänen arvokasta elämäntyötään ihmisten, eläinten ja luonnon hyväksi. Siksi kirjoitin juhlakirjan: Uusi ajatus löytyy metsästä – Pikaopas luonnon salaisista voimista ja niiden käytöstä.  Meillä Suomessa on alkuvoimaista herkkyyttä jäljellä, jonkinasteista tuntemattomien voimien havaitsemista, jota kukin voi itsenäisesti kehittää pikaoppaan antamin käytännön ohjein. Pikaopas on myös tie henkiseen kasvuun. Pikaoppaan avulla kaikki pääsevät mukaan luonnonyhteyteen  ja sitä kautta rakentamaan omaa totuuttaan luonnosta, ihmisistä ja eläimistä sekä suuremmista ikuisen viisauden lähteistä.

Meillä on tällä hetkellä Yhdistyksessä lähes tuhat jäsentä ympäri Suomea ja pieni joukko ulkomaillakin. Digiyhteydet antavat mahdollisuuden laajamittaiseen etätoimintaan ja myös yhteyteen kauempana Helsingistä tai ulkomailla asuviin jäseniimme. 

Paasitornin kupeessa, Saariniemenkadun puolella meillä on pieni toimisto, jossa vapaaehtoistyöntekijä on paikalla neuvoen kaikkia asiasta kiinnostuneita tiistaisiin, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 10-14. Toimistolta on mahdollisuus ostaa Jalkasen ja minun kirjoittamiani kirjoja sekä luonnontuotteista tehtyjä uutteita, jotka tukevat monin tavoin hyvinvointia, hellävaraisella tavalla. Korona-ajan ehdottomat suosikit ovat olleet  Basilikan puristetipat ja Pakurikääpäuute.

Olen huomannut tässä viime vuosina, että monia nykyajan ihmisiä ja jo nuoriakin voi vaivata uupumus. Voimat vaan ovat jonnekin kadonneet ja jossain vaiheessa voi tuntua siltä, että jo pelkästään elämän perusasioiden hoitaminen ei meinaa onnistua. Jotkut huomaavat myös, että flunssat ovat alkaneet kiusata useammin tai että heille on pikku hiljaa alkanut tulla voimattomuuden tai unettomuuden lisäksi erilaisia tulehduksellisia vaivoja,  sydämen muljahteluja,  nivelkipuja tai särkyjä. Kun henkilö on vaivansa tutkituttanut lääkärillä ja saanut tilannekartoituksen sekä oireenmukaista apua vaivoihinsa, hän voi silti jäädä miettimään, mitä syitä tilanteen kehittymiselle oikein voisi olla. Juuri mm. näistäkin asioista kerron Uusi ajatus löytyy metsästä- pikaoppaassani ja annan luonnonmukaisia ja helposti toteutettavia ohjeita ja keinoja nykyajan haasteista selviämiselle.

Herkimmät ja avoimen mielen omaavat voivat samalla myös huomata, että jokaisessa meistä on piileviä voimia, jotka voidaan valjastaa Hyvän palveluun, kunhan asioihin vain ensin malttaa hieman paneutua. Ihminen on siten enemmän kuin osiensa summa ja näistä ihmeistä on asiasta kiinnostuneiden mahdollisuus ottaa selvää. Jo aivan Yhdistyksen kotisivuille (www.eskojalkanen.net) tutustuminen kannattaa, koska sieltä on mahdollisuus maksutta tilata Uutiskirje, jolloin saat sähköpostiisi kirjoituksia näkymättömän maailman olemuksesta eri aihealueilta mm. vinkkejä Bioenergiasi eli elämänvoimasi turvaamiseksi. Silloin tulet saamaan viikon välein sähköpostiisi sarjan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista, ottaen huomioon ihmisen fyysisen kehon lisäksi myös hänen näkymättömällä puolella olevat voimavarat.

Oma erikoisalani on nykyään rauhattomat talot ja niihin liittyvien hankalien asioiden selvittäminen ja tilanteiden rauhoittaminen.  Yleensä perheen herkimmät, lapset ja lemmikit kertovat epäharmonisella käytöksellään, että kaikki ei ole kotona kunnossa. Maailmalla yleensä tilanteita käydään paikan päällä katsomassa, ja todetaan, että jotain outoa on talossa tai tilalla, mutta yleensä asioille ei löydy ratkaisua.  On ihanaa, kun tällaisiin asioihin löytyy meiltä apua ja tilanteet voidaan ratkaista. Samalla voin kursseillani ja videoillani opettaa näitä asioita kaikille asiasta kiinnostuneille, jotka ovat sisällään tunteneet jonkinlaisen kutsun, että tämä asia sopii heille ja että he haluaisivat tehdä jotain paremman maailman puolesta. Nuoretkin ovat kovasti nykyään kiinnostuneita näistä asioista ja haluavat vastuullisina kantaa oman kortensa kekoon, ajatellen tulevia sukupolviakin. Siitäkin kertoo jo heidän suuri huolensa ilmastonmuutoksesta ja sen tuomista rasitteista maapallolle. Mitään ennakkotaitoja tai -tietoja ei tarvita mukaan tuloon, riittää, kun on vain hieman luonnon salaisiin voimiin liittyvää kiinnostusta taustalla ja pieni orastava halu auttaa.

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.