Jam in the Box Vaasankadulla on roller derby -kauppa , laji on täyskontaktilaji jolla on feministinen tausta – torjuu mm. transfobiaa

Jam in the Box Vaasankatu 6:ssa myy pääosin roller derbyyn ja quad-luisteluun liittyviä lajitarvikkeita. Myös scoottajat ja skeittaajat ovat tärkeä asiakaskunta heille. Liike on toiminut eri tiloissa vuodesta 2010, alkuvuosina pienempänä sitä pyöritettiin kotoa käsin. Vaasankadulla se on toiminut seitsemisen vuoden verran, nykyisissä tiloissa reilut pari vuotta.

Liikkeen pyörittäjä Pauliina Lius: ”Olen ostanut liiketoiminnan aiemmalta yrittäjältä vuosi sitten, joten olen toiminut yrittäjänä vasta vuoden verran. Yrityksellä on mennyt ihan mukavasti ja ensimmäiselle vuodelle asettamani tavoitteet ovat toteutuneet ihan kivasti. Siitä olen tyytyväinen. Vaikkakin pienyrittäjänä itsensä elättäminen onkin joskus hieman haastavaa.”

Pauliina Liuksen kaupassakin myydään myös Artistic Skates -luistimia jotka ovat värikkäitä. Niitä voi käyttää ramppiluistelussa tai ulkoluistelussa. Monet käyvätkin rampeilla kikkailemassa ja hyppimässä. Skeittaritkin käyvät ostamassa suojia.

Roller derby on täyskontaktilaji, jossa kierretään ovaalinmuotoista rataa quad- rullaluistimilla eli neljäpyöräisillä rullaluistimilla. Rata tehdään aina tasaiselle pinnalle kuten puulattialle, sportcourtille tai betonille.

Radalla on kaksi joukkuetta samaan aikaan. Pisteidentekijä eli jammeri pyrkii vastapuolen pelaajien ohi, pisteitä saa sen mukaan kuinka monta vastustajaa ohittaa. Muut muodostavat seiniä ja toimivat blokkereina ja pisteidentekijä menee voimalla tai kikkailemalla siitä läpi.

Erikokoisille ja eri asioissa lahjakkaille on omat paikkansa joukkueessa. Saa katsoa mihin omat taidot ja motivaatio riittävät. Pelkkä koko ei määrää, mitä paikkaa pelaat.

Ratoja löytyy Helsingistä Pasilan urheiluhallista, Vuosaaresta ja Viikistä. Helsingistä löytyy kolme seuraa, koko Suomessa parisenkymmentä. Harrastajia on yli tuhat – riippuen mikä nyt lasketaan harrastajaksi. On myös tuomarit, toimitsijat ja muut jäsenet.

Roller derbya voivat harrastaa kaikki sukupuolesta riippumatta. Suomessa on kolme sekajoukkuetta, jossa voivat pelata miehet ja ne jotka kokevat joukkueen omakseen. Suurin osa Suomen seuroista pelaa lajin kattojärjestön WFTDA eli Women’s Flat Track Roller Derby Associationin alla. Siinä miespelaajat eivät voi pelata, mutta treeneissä hekin voivat olla mukana.

Pauliina Liuksenkin seura treenaa neljä kertaa viikossa. Helsingissä oli juuri European Continental Cup, mikä on Euroopan mittakaavassa iso turnaus. Siinä oli kahdeksan joukkuetta ympäri Eurooppaa ja myös Australiasta. Isompia pelejä joutuu odottamaan kevääseen.

Koska laji on täyskontaktilaji, siinä käytetään suojia: kypärää, polvisuojia, kyynärsuojia, rannesuojia ja hammassuojia. Kun mennään kovaa rullaluistimilla ja lajille on ominaista sen fyysisyys, mustelmilta ei vältytä. Suojat kuitenkin ehkäisevät suurimmat vammat, mutta kaikilta loukkaantumisilta ei voi kuitenkaan välttyä.

Roller derbyn harrastajat ovat moninainen yhteisö. Lajin harrastajat tulevat monenlaisista taustoista ja hakeutuvat lajin pariin hyvin moninaisista syistä. Lajiin pariin hakeudutaan sekä urheiluharrastus edellä, yhteisö edellä tai vaikka vain harrastus edellä, kertoo Pauliina Lius. Siinä parasta on sen yhteisön moninaisuus.

Pauliina Lius: ”Roller derby on urheilumaailmassa hieman poikkeuksellinen, koska sen juuret ovat vahvasti feminismissä. Historia tietenkin ohjaa lajia ja sen arvomaailmaa edelleen.”

”Laji pyrkii aktiivisesti tekemään tilaa moninaisille kehoille, identiteeteille ja sukupuolille. Lajin pariin hakeutuu myös seksuaaliselta suuntautumiseltaan moninaisia ihmisiä, juurikin siitä syystä ettei asioista haluta vaieta yhteisössä” hän jatkaa.

Laji ottaa kantaa myös urheilumaailman puutteisin ja asenteisiin. Kantaa otetaan mm. sosiaalisessa mediassa ja turnauksissa. Syrjiviä käytäntöjä pyritään aktiivisesti purkamaan treeneissä ja lajin sisällä.

Porukka on värikäs, urheilumaailmassa poikkeuksellisen monimuotoinen. Ikäjakauma on junnuista 50-vuotiaisiin. Roller derbylaiset marssivat omana yhteisönään Helsinki Pridessakin.

Kalliossa ja roller derbyssa on hieman samaa henkeä, sanoo Pauliina Lius. Ihmiset tulevat monenlaisista taustoista ja lähtökohtiin katsomatta ovat lajiin tervetulleita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.